tiistai 16. elokuuta 2016

Pieniä sattumuksia - kolme askelta eteen ja kaksi taaksepäin

Töiden jälkeen kävin lääkärissä antibioottikuurin, luin, torkahtelin kisun kanssa ja kuuntelin iltapäivää sohvalla. Siipi maassa.
Lenkillekin ja kuntosalillekin haikailen. Mutta ne saavat nyt odottaa.

Kaipaan kesää ja uintihetkiä. Voinhan silti ajatuksissani kellua metsävedessä. Nuuhkin kesän loppua pääni pyörryksiin, etsin silmiini horisontin, näen vain vilauksen katoavista ajatuksista.


Hengittelen täällä itseni vahvaksi ja keskityn olennaiseen. Hiljaiseen olemiseen. Ehkä myös leipomiseen, marjapiirakka piristää aina.
Jos yskiminen kehittäisi vatsalihaksia, niin omistaisin kohta sixpackin.

Sunnuntai: Aamu alkoi pääsäryllä, poskiontelo- ja keuhkoputkentulehdus. Odotin junaa, vaihdevian vuoksi se ei pysähtynyt Käpylässä. Menin odottamaan bussia. Ampiainen oli mennyt takin hihaan ja takkia riisuessani kuumissani pysäkillä päätti amppari pistää minua kunnolla peukaloon. Auts!
Sama amppari tuli perässä bussiin, jossa listin sen kalenterilla ikkunaan. Ollessani töiden jälkeen Pukinmäen juna-asemalla odottamassa junaa saapuvaksi joku spurgu oksensi viereeni. Lähimatkailu avartaa!Tämän siitä saa, kun yrittää olla ahkera. 



Päivän opetus: pysy kotona sisällä, vedä peitto korville ja relaa!












SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig