tiistai 1. maaliskuuta 2016

Maailmalla matkaillessa sattuu ja tapahtuu* Vinkkejä

Olen sairaslomalla enkä sen takia jaksa nyt postailla blogiini matkakuvia.
Voitte käydä katsomassa matkakuviani ja videoitani Instagramissa satumkirjavainen.
Teen kattavan postauksen heti, kun jaksan. En ole aiemmin ulkomaan lomillani joutunut käymään lääkärissä, joten nyt sairastin siitäkin edestä. Mutta matka oli kaikinpuolin mukava, lääkitys oli kunnossa ja pääsin myös nauttimaan Riosta.
Eli koko loma ei mennyt sairastaessa.
Näimme kaiken mitä olimme suunnitelleetkin ja vielä enemmänkin.
Kävelimme matkan aikana valtavasti ja näimme alueita, joita on tullut nähtyä vain telkkarissa tai netissä.
Mieletön kaupunki ja lämpö, +37!

Viikko sitten silmien välinen aluea ja koko silmieni aluea alkoi turpoamaan.
Toinen silmistäni muurautui umpeen, lieneekö johtunut piilolinsseistä vai allergisesta reaktiosta, sitä en saa koskaan tietää. Mutta onneksi minulla on usemmassa paikassa vakuutus ja meninkin katsomaan lääkäriä silmiin Copacabanalle yksityisklinikalle, jossa puhutaan englantia. Brasiliassa, kun puhutaan yleensä vain portugalin kieltä eikä kovinkaan moni osaa puhua englantia.

Ymmärsimme lääkärin kanssa hyvin toisiamme, marssin reseptin kanssa apteekkiin ja silmään tarkoitettu antibioottiliuos alkoi vaikuttaa heti. Antibioottilious oli todella tujua tavaraa ja paraneminen alkoi heti. Turvotus alkoi helpottaa ja aloin näyttämään pikkuhiljaa taas ihmiseltä. Turvotuksen tietyssä vaiheessa näytin aivan kissaeläimeltä ja välillä eskimolta. Loppulomasta iski jokin vatsapöpö, mikään ei maistunut ja olo oli hieman ikävä viimeisen päivän iltana. Onneksi vasta silloin. Tulo lennolla oli kolme ensimmäistä tuntia kone aivan valtavassa turbulenssissa. Kone tärisi niin kovasti, että olimme varmoja, että se hajoaa ilmaan sekuntina minä hyvänsä, ihmiset ramppasivat toiletissa. 

Toiletti tuli itsellenikin hyvin tutuksi koneessa matkalla kotiin, vaikka paikaltaan ei olisi saanut nousta. Pahin vaihe vatsataudista iski kotiin päästyä. Syön mitä vaan, mutta mikään ei pysy sisällä. Vatsassa asuu kuristava tulipallo. Tulehdusarvot ovat koholla, näytteet viety ja nyt vaan odotellaan tuloksia. Antibioottikuuri silmätulehdukseen sai hieman jatkoa vielä Suomessa, varmuuden vuoksi kun silmät rähmivät. Vielä, kun selviää mikä ameeba tai muu ötökkä vatsassani tällä hetkellä jyllää ja paranen, niin oon helpottunut. Välillä tuntuu, että vatsa on hieman parempi, mutta sitten iskee taas todellisuus. Mutta on vain yksi suunta, ylöspäin.

Ennen lentokoneen nousua Riossa lentokoneessa sumutettiin hyönteismyrkkyä, ettei Zika-virusta aiheuttava hyttynen pääse leviämään Eurooppaan.  Todella nerokasta ja porukka köhi myrkyn keskellä.
Viime yönä kärsin kovista vatsakivuista ja pystyin makaamaan vain selälläni. Olin unen ja valveen rajamailla. Unessa minua leikattiin vatsasta ilman puuduteainetta. Tietää ainakin elävänsä,kipu on sitä luokkaa. Pitäneekö paikkaansa Apulannan biisin sanoitus? "kipu kuolee huutamalla,alastomana lattialla,miten kauan sitä kestää ei,sitä ei voi tietää". Maailman matkaaminen on välillä rankkaa,mutta kaikkea voi sattua milloin ja missä vain.
Elämää ei voi elää lasikuvun alla. Tämäkin on kokemus.
Eikä tämä ole kuolemaksi.
 Toivon mukaan tää ei vaan ole tarttuvaa sorttia :D

Matkailijan lyhyt muistilista:

Osa näistä vinkeistä sopii Rioon, mutta ovat myös hyvin yleislaatuisia vinkkejä matkailijalle.

Pitäkää matkaillessanne matkavakuutukset ja rokotukset kunnossa.
Katso, että vakutuuksesi on voimassa oleva kohdemaassa, on nimittäin tiettyjä maita joissa perusmatkavakuutukset eivät toimi.
Itse tarkistan aina ennen matkaa tarvittavat kohdemaan rokotukset ja lääkitykset.
Otan selvää tärkeistä puhelinnumeroista, kuten  vakutuusyhtiön matkavakuutuspalvelun asiakaspalvelunumerosta. Kun hätä yllättää, niin ei tartte panikoida perusasioiden takia.
Jos kohdemaa on eksoottisempi, niin matkustusilmoitus Ulkoministeriöön. Kaavake löytyy Ulkoministeriön nettisivuilta. Se täyttäminen ilmaista. Aivan siltä varalta, jos maassa sattuu jokin katastrofi, niin UM osaa infota sinua pikimmiten tai jos sinulle sattuu jotain vakavaa, niin tiedetään, että olet kyseisessä maassa.

Soita ennen lääkäriin menoa vakuutusyhtiöösi ja pyydä heitä lähettämään paikalliseen lääkäriin maksusitoumus sähköpostitse tai maksa kulut itse ja muista ottaa kaikki mahdolliset kuitit maksuista sekä lääkärin lausunnoista. Jos vaiva on alkanut matkalla ja se jatkuu vielä kotimaassa, niin olet oikeutettu menemään hoitoon matkavakuutuksen piirissä. Muista kumminkin soittaa ennen lääkäriin menoa vakuutusyhtiöösi ja kysyä yhteistyö lääkäritaloa. Lähetä kaikki tarvittavat kuitit ja lausunnot kotimaanhan tultuasi vakutuusyhtiöösi, joka maksaa sinulle aiheutuneet kulut lopulta tilillesi.

Ota mukaasi aina luottokortti käteisen lisäksi.
Monissa paikoissa ulkomailla käy vain maksuna vain luottokortti.
Pienimmässä paikoissa älä maksa kortilla. Älä koskaan päästä korttia silmistäsi. Muista tallettaa myös kortin sulkupalvelun numero kännykkääsi.
Etenkin Riossa 100 realin raha eli 25 euroa oli suurimmassa osassa paikoista todella suuri raha, joissa ei voitu vastata takaisin vaan särimme rahaa pienemmiksi hotellilla ja suurimmassa kaupoissa. Lääkäri kustansi 400 reaalia eli 100 euroa ja lääkkeet 12 euroa.

Ota matkalle mukaasi aina maalaisjärki, älä kanna mukanasi passia vaan sen kopiota, pieni määrä rahaa taskuissa (rahavyö), älä näytä rikkaalta vaan käytä paikallisten markettien muovikasseja (me käytimme sitä kameralaukkuna eikä ketään kiinnostanut sen sisältö). Korut on syytä jättää huoneen tallelokeroon, kuten kaikki muukin omaisuus, kuten passi, lentoliput, luottokortti, rahat, kamera jne. silloin kun et tarvitse niitä. Riossa ei suositella käytettävän edes vihki-tai kihlasormusta sormessa saatikka kelloa tai muuta helyjä. Kaikki mikä houkuttaa varkaita kannattaa pitää visusti safetyboxissa.

Pidä mukanasi pieni purnukka käsidesiä.
Älä syö puoliraakaa ruokaa tai juo kraanavettä.
Älä ota tuntemattomien tarjoamia juomia, koska niissä voi olla hyvin todennäköisesti tyrmäystippoja tai vastaavaa. Sulaudu joukkoon ja näytä rennolta tyypiltä, älä liikaa turistilta, joka kantaa kaikkea omaisuuttaa mukanaan. Riossa kannoin hämynä pientä laukkua mukanani ja rahat olivat shortsieni taskuissa, kuten puhelimenikin.
Tutustu aina tarkoin kohteeseen ja sen eri alueisiin, ettet eksy väärälle alueella ja joudu rikollisten piirittämäksi tai ryöstetyksi. Favelassa vieraillessamme tervehdin nöyrästi paikallisia, jäin juttelemaan. heille. Ei pidä olla liian ylpeä, koska olen kuitenkin vieras toisen maalla.

Älä koskaan jätä tavaroitasi vartioimatta, varkaat eivät ole tyhmiä. He ovat ammattivarkaita. Älä liiku (etenkään Riossa) myöhään julkisilla, vain taksilla. Vältä Riossa puistoja, myös päivällä, niissä oleilee kodittomia. 
Pääsin suht vähällä, pahalla silmätulehdus ja tämä omituinen vatsatauti. Näytimme niin surffareilta, ettei ketään kiinnostanut meidän "kääntäminen".
Niin, ja muista hotellisi nimi ja osoite sekä kanna aina mukanasi pientä määrää taksirahaa, jos sattumoisin eksyt ja et osaa ilman julkista tai taksia hotelliisi takaisin.
Ja se kielitaito, sitä kannattaa harjoittaa. Siitä on AINA matkaillessa hytötyä!


Seuraavan kerran suuntaan ulkomaille helatorstain pitkillä vapailla, Vilnaan.
Kiva pieni matka lähelle.
Ja kesälomalla kahdelle matkalle Eurooppaan, mutta hieman erilaisia kuin ennen.
Siitä myöhemmin lisää.






SHARE:

3 kommenttia

  1. Onpas ollut reissu. Hyviä vinkkejä olet matkalaisille listannut.
    Paranemishaleja sinulle.

    VastaaPoista
  2. No kyllä kelpaa, kun pääsee näkemään maailmaa monelta kolkalta!!! Toivottavasti olo alkais pikkuhiljaa kohenemaan! Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
  3. Jaiks, sairastelu ei ole kyllä kivaa ja varsinkin jos osuu matkalle. Onneks kuitenkin pystyitte hyödyntää reissun kaikesta huolimatta! :) Jos on vatsatautia, niin silloin kannattaa syyä vain riisiä, tonnikalaa ja omenaa. Sekä juua paljon vettä, ehdoton ei maitotuotteille. Tämä oli espanjalaisen lääkärin määräys. :P Sit ku on terve, niin paluu normaaliin ruokavalioon. :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig