sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kämp, Siltzu ja joululoma*

Aurinko. Joululoma. Brooklyn Cupcakesin herkut. Siltsun konsertti Stockan edessä ja ystävien tapaaminen ♡ Siinä tiivistetty eilinen päivä. 

Tänään ystävät rapakon takaa Skotlannista. Olemme tavanneet viimeksi kesällä ja jälleennäkeminen on ihana. Illan vietämme kaupungilla, kiertelemme markkinoilla ja kaupoissa sekä käymme hyvin syömässä. Itseasiassa odotan ystäväni tapaamista yhtä paljon kuin aikanani joulupukkia :D

Lunta en kaipaa laisinkaan vaan tykkään todella aurinkoisista ja lumettomista joulukuun päivistä. Näin joulun alla ja muulloinkin muistetaan toisiamme hyvillä ajatuksilla ja sanoilla. Tärkeintä joulussa on rauhoittuminen, rentoutuminen, valmis ruoka- ja juomapöytä ja rauha sielussa. Puolustetaan heikompiamme ja toivon, että jokainen saa nauttia joulun kosketuksesta. Se, jos aina kyräilee ja dissaa toisia,niin sellaiselta voikin kysyä, että "Kuinka pieneksi  täytyy toinen mitätöidä, jotta tulisi itse riittävän näkyväksi? Heikompaansahan on helppo kiusata. Jokaisella meistä on katkeruutemme ja huolemme, mutta silti täytyy muistaa käytöstavat ja karma."

Jättäkää stressi pois, tehkää se minkä kerkiätte ja nauttikaa tästä taianomaisesta joulusta, jota paljon hehkutetaan vaan joka usein jää stressin varjoon.

Lomaani kuuluu,
* ystävät
* pitkät yöunet
*paljon kirjoja
*hyvä ruoka ja sitä kuluu paljon
*ulkoilua ja uintia
*ulkomaanmatka
*sivutyöni,
*lepoa ja hetkessä elämistä.













SHARE:

2 kommenttia

  1. Rentouttavaa ja tunnelmallista joulua Satu <3

    VastaaPoista
  2. Tuttuja samoja paikkoja! Tuomiokirkon portaille treenattu ja Siltsua oltiin katsomassa. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig