torstai 19. marraskuuta 2015

Jaakon matkassa ja kaamoksen karkoittajat*

Visiteerasin Selinin Jaakon luona. Lasit kuohuvaa, vaatteiden ja huivien sovittelua. Valoa ja väriä vesisateen keskelle. Mutta parempi vesi-kuin lumisade. Arjen luksusta. Ps. Tätä moneksi muuttuvaa tilaa voi vuokrata 200e/ vrk hintaan. Tilaan mahtuu noin 30 henkeäja hintaan kuuluvat astiat! Ja osoitehan on Kalliolanrinne 4 Helsingissä.

Olen ollut aika väsynyt ja nukkunut paljon töiden jälkeen. 
Talvi on yleensä aina vaikea kuukausi, mutta tänä vuonna se on erityisen hankala.
Olen ottanut ehkä liikaa vaikutuksia kisuiltani ja oppinut nauttimaan elämästä aina kuin se  on mahdollista. Nyt vaan ei ole ollut ainakaan liikaa vapaa-aikaa. Se alkaa tuntumaan ja näkymään. Eilen illalla kömmin sänkyyn jo kuuden aikaan illalla, otin puolentoista tunnin päikkärit. Söin iltapalaa, katsoin Sukulan Kuppilat kuntoon, joka on mieletön ohjelma ja eikun uudelleen unille. Aamulla herätys taas pimeyteen.

Onneksi valoa pimeyteen luovat pienet hyvät hetket, hyvä ruoka, iltalenkki kauniissa maisemissa ja hyvät suunnitellut hetket, joita odottaa.
Tuleva viikonloppu on ainakin sellainen, täynnä mukavia juttuja.
Sekä työyhteisö, jossa riitää vaikka minkälaista ideaa :)



Jos tunnet olevasi rauhassa kaiken kanssa, elät tätä päivää. 
-Laotse-












SHARE:

1 kommentti

  1. Kivan näköinen tila!
    Syksy ennen lunta on täälläkin aina vähän raskasta aikaa.
    Varsinkin jos on niin kiirettä, ettei oikein ehdi levätä ja palautua vapaillakaan, niin kyllähän se alkaa meissä jokaisessa tuntua väsymisenä.
    Värejä on ihana käyttää vaatteissa ja kodin sisustuksessa nyt kun niitä ei ulkona oikein ole.
    Kyllä se tästä kun saadaan lunta maahan niin valo voittaa!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig