maanantai 5. lokakuuta 2015

Kiitollisuuden napapiikki*

Pari viime päivää ovat olleet kriittisen jännittäviä. On ollut iloa ja suruakin. Napapiikkiä ja huonoa oloa. Elämää muuttaa suuntaa niin nopeasti. Onneksi valoa on näkyvissä. Kepit kaverina ja lepoa.
Olkaa tarkkana kipulääkitysten kanssa. Lääkärikään ei aina välttämättä tajua katsoa niiden yhteisvaikutusta ja sitten voi koittaa ikäviä yllätyksiä, yhtäkkiä.

Samalla kun elämä muuttuu, sitä kasvaa ja vahvistuu. Oppii näkemään elämän merkittävimmät asiat, opin olemaan kiitollinen vaikka vähästä, niistä pienistä asioista joita ennen piti itsestäänselvyytenä, opin rakastamaan itseäni ja merkitykseni tässä maailmankaikkeudessa. Samalla oppii siihen, että nyt on näin ja kohta taas toisin.Vaihtuvia unelmia, muuttava elämä. Mikään ei ole pysyvää.
Eletään hetkessä ja tarkastellaan kiitollisuuden lähteitä.

Minulle kiitollisuuden aiheita ovat mm. arjen asiat, työ, perusterveys, meri, kaunis aurinkoinen ilma, ystävän tapaaminen, hyvä ruoka, matkasuunnitelmat, hyvä kirja/lehti ja kisun kehräys.
Täyttä elämä.
Keskityn voimiini, ne kantavat.
Vahvistun.
Elämän kokemuksia, joita puen sanoiksi lauseiksi.
Istun parvekkeella ja luen kirjaa.
Kesä kääntää selkänsä minulle ja antaa syksylle voimansa.
Ensi viikolla on hulinaa, syysloma.
Kohti valoa.






SHARE:

1 kommentti

  1. Malttia ja lepoa, ystävä hyvä - ja kiitollinen mieli on oiva perusta paranemiselle <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig