torstai 13. elokuuta 2015

Kimpullinen kiitollisuutta ja keltaista voimaa*

Eilen sain tavata oppilaani. Luokassani on 1-6 luokkalaisia, kaksi opea ja avustaja. Koulu alkoi juhlallisesti ysien muodostamalla kunniakujalla, josta ekaluokkalaiset kävelivät ja saivat lopuksi Aapiset. Meidät uudet opetkin huomioitiin. Meitä haastateltiin oppilaiden edessä pihalla ja saimme kauniit kukkakimput. Kimpullinen keltaista voimaa. Meillä uusilla on myös mentorit, koulun vanhat opet. Tiistaina suunnittelupäivässä kilisteltiin kesken päivän kuohuvaa. Erilaisen mukava käytäntö. Joka päivä on taphtunut kaikkea uutta. Hyvää ja opettavaa. Olen kiitollinen.

 Tänään suuntaan työpäivän jälkeen työkaverin puutarhajuhliin. Yhteisöllistä touhua. Rentoa, mutta touhukasta. Ei kuppikuntia. Kivaa. Viihtyisää. Kotoisaa.
Koulu tuntuu mukavalta ja koti kodilta. 
Tasapainoa. 

Voit tällä sekunnilla saada elämääsi onnea, tasapainoa ja rauhaa asennettasi vaihtamalla ja arvostamalla ympäröiviä asioita sekä ihmisiä ympärilläsi, olemalla kiitollinen. Sinun asenteellasi on merkitystä, koska se voi auttaa ja parantaa. Oman elämäsi lisäksi toistenkin ihmisten elämää. Aina ei voi olla se päivä, jolloin koira on syönyt kauniit kenkäsi tai roskapussi on levinnyt keittiönlattialle. Ole valona ja pienenä rakkautena jokaiselle kohtaamallesi ihmiselle. 
Ole kokonainen.
Ole läsnä aitona.








SHARE:

5 kommenttia

  1. Ihanaa, että syksysi alkanut noin iloisissa merkeissä ja uusi koulu ja koti tuntuvat omilta.

    VastaaPoista
  2. Taas kerran viisaita sanoja! Minä pidän edelleen sitä kiitosvihkoani, johon joka päivä (siis melkein) kirjaan ylös 5 kiitollisuuden aihetta siltä päivältä - ja joka päivä eri aiheet. Kiitollinen mieli on suuri voimavara - ja saa näkemään maailman kauniina!
    Iloa edelleenkin uuden keskellä sinulle, Satu <3

    VastaaPoista
  3. Voi kun on on ollut ihania huomionosoituksia. Ihania kukkia. Keltainen antaa energiaa

    VastaaPoista
  4. Olipahan kiva huomionosoitus ja aika harvinaista että uudet kukitetaan. Ihana ajatus <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos Teille ihanille ihanista tsemppiviesteistä. Vielä kerkiää tulla turpaankin, mutta parhaani teen ja positiivisella hangon keksi-asenteella pääsee pitkälle :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig