sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sunnuntain suloisuutta Helsingissä*

Tiedättekö mitä?

Olen matkalla Helsinkiin, kotiimme, lentäen.
Koko päivä ihanaisessa uudessa kotikaupungissa.
Aiomme testata uuden kehäradan.
Illaksi lentokentän Hiltonin loungeen ja huomenaamuna todella aikaisin kohti Atlantin rannikkoa ja hellettä :)
Matkalaukullinen hellevaatteita ja bellerinoja.
Tällä lomalla en shoppaile, ainakin luulen niin.
Otin mukaan vain käsimatkatavaran.
Yritän parhaani ;) 
Elämä on tässä ja nyt, ei ole aikaa haaskattavaksi.

Muistan ottaa kuvia ja kertoa teille matkan tunnelmista.
8 päivää hellettä ja lomafiilistä.




Eilen illalla lähdimme ystävälliseen paikalliseen Parasta ennen ja nyt-musiikkitapahtumaan Timitran linnan ääreen.
Lieksassa on ollut todella kylmä kesä, palelimme.
Muualla Suomessa on helle ja täällä on aina kylmä. Kaikki hyvä kiertää tämän paikkakunnan.
En suosittele tätä paikkakuntaa masentuneella, enkä yleensäkään kenellekään :D
Lähdimme ystävättäreni kanssa yhdelle ja niin myös teimme. Yksi olut ja kotiin. Lähdimme jo ajoissa kotiin, koska halusin viettää aikaani vielä lähtöäni rakkaiden kanssa ja lämpimässä.
Ympäristö olisi mitä ihanin, mutta kylmä sää,itikat/mäkärät ja sade eivät tuo paikan kauneutta esille.










SHARE:

1 kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig