lauantai 11. huhtikuuta 2015

Mielenvirkeyttä ja rautaisaa rakkautta ♡

Aamusta salille. Tapaan rautaiset ystäväni. Luulen,että tästä kehkeytyy vielä kesään mennessä voimakkaan rautainen rakkaussuhde.  Rakastan treenaamista, sitä olotilaa, joka tulee hikitreenistä. Kehoa hieman särkee, mutta hyvällä tavalla. Sitä tuntee elävänsä. Treenatessa ajatukset keskittyvät siihen hetkeen, mutta juoksumatolla ajatukset pääsevät lentoon. Mutta niin ne lemppariharrastukset vaihtuvat vuosien saatossa. Ennen harrastin kilpauintia SM-tasolla enkä pahemmin pitänyt kuntosalitreeneistä. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja sitä mitä haluan elämältä. 

Teen asioita, joista nautin vaikka aina kaikkea ei voi valita. Mutta ne vähemmän kiinnostavammatkin asiat muokkaavat elämää, unelmia ja ajatuksia. Sitä tietää tarkemmin mitä elämältä haluaa. On vaan mentävä pelottomasti eteenpäin ja tyytyväisyys tähän hetkeen on parasta lääkettä mielelle. On ihanaa, että voin pitää itsestäni huolta, voin kokonaisvaltaisest paremmin, kun välillä löysään, toteutan unelmiani ja treenaan. Kaikkea tasapuolisesti. Minusta on aivan ihana nähdä, kun ihmiset voivat hyvin, onnistuvat ja saavuttavat unelmiaan ja tavoitteitaan. Kovaa työtä, joka palkitaan aikanaan. Pidän hyvää huolta itsestäsi (ainakin yritän), olen rehellinen itselleni ja muille, koetan olla luomatta turhia taakkoja kannettavakseni. Silloin pystyy katsomaan elämää aivan uusin silmin ja lähes kaikista odotuksista vapautuneena.

Ja karvaisen ystävän kanssa aamulenkillä Maa on kuurassa, kevät jaksaa vielä odotuttaa. Linnut istuivat hiljaisina lehdistä paljailla oksilla, odottaen muuttolintu ystäviään ja lempeää kevättuulta. Onneksi kohta on armasaika.
Ja minulla koko viikonloppu aikaa rentoilla ja treeanata.








SHARE:

2 kommenttia

  1. Satu, kiitos mahtavista postauksistasi! Joista välittyy positiivisuutesi, aitoutesi, monipuolisuutesi.Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Aika mahtava haba:)
    Hienosti kirjoitettu taas Satu.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig