lauantai 10. tammikuuta 2015

* Erilaisen hyvä päivä *

Eilinen päivä oli erilainen kuin muut päivät viikon aikana. Hyvällä tavalla. Päivässä oli ollut syvää hyvyyttä, sydänalassani läikähti lämpö heti aamulla kuntosalilla treenaillessa. Hyviä asioita, ihania ihmisiä ja peräti kolme pakettia. Mustien lahjapakettien sisältä löytyi ihania asioita, tarpeellista materiaa. Sitä tietää jo heti aamun alkumetreiltä tuleeko päivästä hyvä, sen tuntee jopa pinkeiksi maalatuissa varpaidenkynsissään. 

Illalla ruokailuvälineiden helinä täytti ruokapöydän, valkosipuliperunamuusia kera kasvisten ja lohimedaljonkien. Taivaallisen hyvää ruokaa ja vuosikerta juomaa. Suuren osan arjen helmistä huomaa, vasta sitten kun on asettunut nöyrään ja kiitolliseen olotilaan. Olemisen moodiin. Väsymys kaivoi viikon aikana kehooni kuopan, mutta nyt on lupa levähtää, vapaa viikonloppu töistä ja ajatukset narikassa. Toivon, että onni ja tarmo kaivavat viikonlopun aikana kuoppansa minuun ja sinuun. Ne eivät saa jäädä narikkaan heilumaan.


Viikonloppu huokuu hiljaisuutta ja hyviä juttuja. Välillä tuntuu ettei muuta tarvita kuin vahva luottamus tulevaan, lämmin sydän ja hitunen rakkautta. Illalla kasvatan itselleni sadunomaiset matkailijattaren siivet ja matkaan Pohjois-Koreaan. Kirjojen kautta. Kummallisen kiehtova maa. Irtautumalla arjesta, saa uusia aatoksia ja harmaata arkea jaksaa paljon paremmin. Paremmin olla tärkeinä hetkinä tukena ja turvana, läsnä.

Tänään mietin annanko valon loistaa esteettä? Haluan koskettaa sinua valolla sydämeesi saakka. Ei sammuteta valoja vaan annetaan valon tulvia, koska valo hoivaa ja luo toivoa kauniista keväästä. En anna arjen kultareunojen repeytyä, koska muuten kaikki tuntuu olevan liian kaukana ja silloin olo on raskas. Ohikiitävistä hetkistä saamme paljon kun emme anna niiden lipua ohitsemme huomaamatta 


* Voi sinäkin hyvin ruudun toisella puolella *


SHARE:

8 kommenttia

  1. Taas niin kauniita ajatuksia !
    Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua raskaan työviikon jälkeen. Olen samanalan ihmisiä, ja tiedän miten väsyttäviä viikot voivat olla.
    Kauniita ajatuksia, kiireetöntä oloa ja mieleistä tekemistä, seuraa ja hyvää ruokaa on parasta rentoutumista ja ajatuksien pois viemistä töistä. Hyvä kirja, nojatuoli, viltti ja/tai oman kullan kainalo tuovat rauhallisen olon koko kroppaan, sinne varpaiden kynsiin saakka 😊
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Juurikin tuollaisia leppoisan ihania hetkiä!

      Poista
  2. Ihana ja voimaannuttapa postaus. Kiitos.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa viikonloppua!

    Noi Pandan Dessertit on tosi hyviä. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat, liiankin hyvin uppoavat suusta alas kuin mustaan aukkoon :D

      Poista
  4. Ihana postaus <3 Mainio tuo salikuva, näytät niin nauttivan mitä teet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen löytänyt kuntoilun ilon uudestaan, nyt kaikki on balanssissa.

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig