perjantai 5. joulukuuta 2014

5. joulukuuta - lähempänä kevättä!

Viimeinen vuorokausi on ollut aikamoinen aikahyppy menneisyyteen, kävelin viime yönä unissani sitten 20 vuoteen ja matkasin laivalla isäni kanssa. Ilmeisesti ei riitä, että kuntoilen valvetilassa? Isää on aina hauska tavata unissa, usein matkailemme astraalitasolla. Olen saanut valtavasti valoa kaamoksen keskelle, hihaani on tarttunut paljon asioita viimeisen vuoden varrelta. Luotan vaistoihini.

Näin luokkani ikkunasta valtaisan valomäärän, aurinko ja ihailin parvekkeelta Pielistä ja taivaanrannan muuttuvia sävyjä. Valo toi mieleeni kevään, sydämenikin on avarampi kun mietin ensi kevättä. Tapasin ihmisiä, jotka olivat täynnä valoa. Lörpöttelin ja jaoin haaveen. Katsoessani koulumme uutta puolta mieleeni tulvahtaa lukiomuistot. Voi pojat, niitä aikoja ja siniseksi maalattuja huuliani!

Nyt kaikki on kotona hidasta - ei katsota kelloa, eikä hoppuilla minnekään. Luettiin ja laitettiin talteen kaunis joulukortti. Syötiin niin paljon lettuja kuin vatsaan mahtui ja muutuimme melkein sokerisiksi yltäpäältä. Luin matkakirjaa, kaihdoin ikäviä asioita. Kotona on hiljaisuutta, harmoniaa ja seisahtuneisuutta. Juuri sitä mitä nyt tarvitsen. On pakko rajata asioita, minun ei tarvitse revetä moneen paikkaan. Valoa, paljon valoa sekä sydän asioita-auttamista. Toivon kovasti lumista joulua ja leppoisaa joulumieltä.
5. joulukuuta. Odotan kevään tuomaa valon tulvaa ja vehreyttä kuin rakastettuani. Kevät saapuu, se on lähempänä joka hetki. Hyvä näin. 





Huomenna arvotaan hiustuotteiden-arvonnan voittajatar ja viikon alussa käynnistyy jouluinen arvonta!


SHARE:

1 kommentti

  1. Täälläkin odotellaan kevään valoa, tai edes tuota pilkahdusta, joka siellä on ollut tänään kuvien perusteella :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig