maanantai 4. elokuuta 2014

- To travel is worth any cost or sacrifice -

Nyt koittaakin viimeinen Amerikka ja Bahama-postaus. Näimme ja koimme 10 päivän matkallamme todella paljon. Mielenkiintoinen maa tuo Amerikka. Amerikkaan pääsystä ei ole tehty helppoa. On täytettävä ennen matkaa ja matkan aikana maahantulolippusia. Jopa Bahamalta tullessa Amerikkaan piti täyttää kyseinen lippulappunen jälleen kerran. Jokaisesta maahan tulleesta otetaan sormenjäljet ja valokuvat. Maassa voi oleskella 3 kuukautta tavallisena matkustajana. Työntekoon vaaditaan erillinen greencard, jota ei ole kovin helppo saada.

Joku oli laittanut minulle sähköpostiini liudan kysymyksiä ja vastailen niihin tätä kautta, niin saavat muutkin ehkä samaa asiaa miettivät vastauksia kysymyksiinsä. Suosin omatoimilomia, koska ne ovat yleensä edullisempia kuin pakettimatkat. Varaan yleensä matkat Travellinkin kautta eli pakettiin kuuluvat hotelli ja lento. 

Olen löytänyt vuosien varrellaTravellinkin kautta monia edullisia matkoja. Matkoja ja hotelleja joihin muuten ei olisi varaa. Hyvänä esimerkkinä viime joulun matka Puolan Varsovaan, 4 yötä Hotel Hiltonissa Executive-huoneessa, johon kuuluivat ruuat ja juomat sekä lento, yhteensä 300e per henkilö. Omatoimimatkoja tehdessä kannattaa muistaa se, että ne eivät yleensä halpene loman lähestyessä vaan ne yleensä kallistuvat. Kun taas pakettimatkoissa on monesti äkkilähtöjä edullisesti. Myös Momondosta löytyy hyviä vaihtoehtoja erilaisiin matkoihin. Ollessani lapsi matkailimme valmismatkoilla Välimerellä ja Euroopassa.

Varasin syyslomamatkan Wieniin myös Travellinkin kautta. Meillä on siellä 4 tähden hotelli aamiaisella. Tärkeää on, että hotelli on keskeisellä paikalla ettei kuljetuksiin tuhlaannu liikaa aikaa ja rahaa. Itse tykkään niin kaupunki- kuin rantalomakohteista. Vaihtelu virkistää. Amerikan matkaa varatessa toinen matkakohdevaihtoehto oli Tokio. Onneksemme emme varanneet matkaa Tokioon, koska siellä oli silloin taifuuneja ja ns.hätätila. Minulla oli maaliskuussa matkaa varatessa sellainen fiilis, että nyt on päästävä lomalle, jossa on varma lämpö, paljon näkemistä, mutta aikaa oleiluunkin ja unelman toteuminen. Oma äitinikään ei meinannut tuntea minua saapuessani Suomeen, olin kuulema niin ruskea :D

Jos ulkomailla matkailu maksaa, niin Suomessa matkailu onkin todella kallista. Koetin eilen varata ensi viikonlopuksi junalippuja. Ne olivat niin törkeän hintaisia, että taidamme hypätä Onnibussin kyytiin, joka vie meidät edullisesti Helsinkiin. VR:llä on silloin tällöin hyviä tarjouksia, mutta tällä kertaa tarjouksia ei enää ollut ja hinnat olivat sen mukaiset.

Onko teillä hyviä vinkkejä löytää laadukkaita ja edullisia matkoja?
Millaisia matkakohteita teillä suositaan? 
Tulvahtiko mieleenne kysymyksiä? :)



To travel is worth any cost or sacrifice.
-Elisabeth Gilbert-

Wherever you go becomes a part of you somehow.
 -Anita Desai-



 Bahama, paratiisisaari.






Jotkut ihmiset menevät elämässään väärään suuntaan ja voivat joutua vaikeuksiin.
Kävellessämme Miamin keskustassa ohitimme paikallisen poliisiopiston. Siellä oli mielenkiintoisen näköisiä poliisiautoja :D Amerikassa kun on piirikunnan-, kaupungin- ja osavaltionpoliisit.












Muutama kadunkulma eteenpäin löytyi kodittomien kortteli. Karua.


Kävellessämme eteenpäin näimme tämän valtaisan rakennuksen ja hetken ihmeteltyämme huomasimme sen olevan vankila. Aikalailla suuri sellainen. Tässä rakennuksessa on monenlaisia ihmiskohtaloita.





Kuinka saisin rikki kookospähkinän? :D

 Miami Beach on rento ja kaunis paikka.


Coconut Grocessa nautin aitoa amerikkalaista juustokakkua, aika makeaa. Puolet jäi syömättä.



Löysin aidon Amerikkalaisen pubin, joka muistutti metsästysmajaa.



Aikalailla gangsta-lamppu :D








Piipahdimme Little Havannassa sushilla ja jälkkäriksi sain hattaraa. Hattarasta tulee aina hyvälle tuulelle, se tuo muistoja lapsuudesta.






 Mansikkaleivos ja munakasrulla.
Sain matkalta monia hyviä ja uusia vinkkejä ruuanlaittoon sekä leipomiseen.



Hard Rock Cafe





Hotellimme lähellä oli Miami Heatin ja American Airlines Arena.




Tämä rakennus on rakennettu aikoinaan kuubalaisille siirtolaisille.


Kotiinlähdön aika koitti. Lentomme oli kaksi tuntia myöhässä trooppisenmyrskyn takia. Lentokone oli joutunut tankkaamaan aiemmin kuin oli ollut suunnitelmissa, koska polttoaine oli meinannut loppua huonosta säästä johtuneen pitkän lentomatkan takia. Aiemmin kaavailtu 3 tunnin odotusaika Berliinissä kaventui vajaaseen tunnin odotusaikaan. Kerkisimme juoksujalkaa Berliinissä jatkolennolla Suomeen.





Miami Beach


Sää oli tummanpuhuva lähtiessämme kotimatkalle.


Matkailu, se on ihanaa. Sitä tunnetta ei voi kuvata, kun saapuu uuteen kohteeseen, etenkin sellaiseen josta on unelmoinut. Matkailun tuomia elämyksiä ja kokemuksia ei voi ostaa mistään putiikista rahalla. Jokaisella meillä on toivottavasti harrastus, josta todella nautimme ja minulle se on matkailu. Uusiin kulttuureihin tutustuminen, uusien kadunkulmien löytäminen ja uusia kulinaristisia makuelämyksiä. Se tunne, kun jo suunnittelee matkaa on niin voimauttava. Sitä jaksaa todellakin paremmin, kun on mitä odottaa!


Reipasta ja helteistä uutta viikkoa!


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig