keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ihanan helteinen tiistai

Eilen oli helteinen päivä, jonka kruunasi illalla ukkonen. Ukkosessa on jotain niin kaunista vaikka se onkin arvaamattoman ja hieman pelottavankin oloinen vieras. Se hetki on kaunis ennen ukkosta, kun luonto pysähtyy, taivaanrannassa muuttuu väri, lintujen laulu on vaimea ja sitten taivas aukeaa salamoihin ja sateeseen.

Eilen aamulla oli ihanaa sujahtaa Marimekon pallomekkoon ja kipsutella töihin balleriinat jalassa. Kesäelämää. Voi sitä onnea,  kun nukahdin päikkäreille parvekkeelle lintusten laulun siivittämänä. Tosin täksi päiväksi on luvattu vesisadetta. Onneksi viikonlopulle on luvassa hulppean lämpöisiä kelejä. Oli niin ihanaa pukea eilen lenkille päällensä toppi, juoksuhousut ja lenkkarit. Aurinko paistoi kuumottavan lempeästi ja lenkkeily sujui kuin siivillä. Sitä voi paljon paremmin, kun saa nauttia auringonsäteistä. Laskeskelin jo päiviä kesän Jenkkien matkaan ja kahden kuukauden kuluttua olemme jo paikan päällä, jee! Kovasti olen katsellut myös jo matkoja jouluksi. Olemme viettäneet kolme edellistä joulua ulkomailla ja mielelläni olen ensikin joulun vieraalla maalla valmiissa pöydässä ilman joulukiireitä.

Minusta on tullut viime vuosina päämäärätietoisempi, mukavuudenhaluisempi ja tiedän aika hyvin mitä haluan elämältä. Olen niin iloinen saamistani mahdollisuuksista työelämässä ja yleensäkin elämässä. Jos elämä jatkuisi nyt näin, kun se on viime aikoina mennyt, niin olisin onnentyttö. Osaan arvostaa tasaista elämää, mutta ei kumminkaan tasaisen tappavaa. Olen tullut itseni kanssa sinuiksi, enkä stressaa esimerkiksi jokaista suupalaani.  Koetan pitää itsestäni huolta syömällä oikein ja kuntoilemalla itselleni mieleisillä tavoilla, mutta ei minusta tule koskaan mitään bikinifitness-mallia. Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa, niin saat hyväksyntää myös muilta. Täydelliseksi en muutu, vaikka painaisin 30 kiloa vähemmän. Mutta sisäinen loisto on se tärkein asia, sydämen rauha.

Mekko, Marimekko

Mekko, Kaisu Heikkilä.

Piipahdin maanantaina rannassa ja siellä oli jo niin kesäntuntua. Pakkasin mukaan kevyet eväät ja nautin kiireettömyyden ilmapiiristä.






Kisuille nämä helteet eivät ole parhaita aikoja, he viettävät paljon aikaa parvekkeen viileällä betonilattialla ja oikein kuuman kesäpäivänä viilennämme asuntoamme tuulettimilla ja vetämällä parvekkeen ikkunoiden eteen verhot. Asensimme viime kesänä muutettuamme parvekkeella verhokiskon, jonne laitoin verhot. Samalla saimme yhden lisähuoneen, koska verhot tekevät parvekkeesta kotoisan ja antavat samalla suojaa auringolta.
 
 


Mulla on jo niin lomafiilis, vaikka lomaan on vielä/enää 8 päivää. Uppoudun lukemaani kirjaan täysin kesätuulen puhallellessa leudosti Pielisen rannalla. Rannalla on aina mukana pienet piknik eväät, paljon vettä hillitsemään janoa ja kiireetön fiilis.


 
Hartwallin mainokset ovat niin symppiksiä, että on jo pakko hehkuttaa kaunista Suvivirsi-kappaletta.
 
 
Joko sinulla on kesäfiilis?

Sydänvaloa sateen keskelle :)
 
 

SHARE:

1 kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig