tiistai 1. lokakuuta 2013

Maanantain tunnelmia!

Viime aikoina on ollut paljon kaikkea. Tunteita, työtä, kiirettä, levonhetkiä, elämäntarinoita, ajatuksia ja elämänsointuja.
Helpotusta odotellen. Olkoon lokakuu meille kaikille kultaisen kaunis, lempeän lämpöinen sekä toiveidemme täyttymysten kuukausi. Sellainen, että harmaisiinkin päiviin piirtyisi lopulta kultaiset reunat, ei kissankultaa vaan aitoa tunnetta ja elämää. Sellaista oman näköistämme. Sateen ropistessa peltikattoon, voimme ajatella, että enkeleillä on siivouspäivä. Meistä pidetään huolta lähettämällä meille kristallisiapisaroita, silloin on lupa rentoutua kotipesässä ja nauttia vain elämästä ja olostaan. Toivotaan lokakuuksi paljon pieniä ihmeitä, onnenkantamoisia ja onnistumisen elämyksiä. Päättäväisyyttä, rohkeutta ja tahtoa!

Eilen oli etätyöpäivä ja poikkesinkin  heti aamusta kaupungille. Menin käymään vaateliikkeessä, jossa myydään mm. Espritin vaatteita. Ale-rekeissä roikkui toinen toistaan kauniimpia vaatteita. Ne huutelivat minulle, että menisin sovittamaan niitä. Ostinkin kaksi Espritin vaatetta, koska tykkään todella paljon tämän merkin vaatteista niiden laadukkuuden takia.
Ostin nämä alla oleva löydöt alennuksesta, -50% ja -70% alennuksista.



Yllä oleva mekko/pitkä neulepaita oli ehdoton ostos talveksi. Aion pitää tätä Marimekon pinkkien sukkisten kanssa. 

Alla oleva Espritin raitapaita oli todella mieleinen ostos, koska olin etsinyt täydellistä neulosraitapaitaa jo pitkään. Huomatkaa asennearpi kaulassani, joka hohtaa punaisena maaliskuisen kaularangan välilevynpullistuman leikauksen takia. Kaularangan C5-6 väliin asennettiin titaanilevy ja välilevynpullistuma poistettiin. Oireet jäivät KYSsiin :) Arven pitäisi vaalentua aikojen saatossa.


Paidassa on kiva yksityiskohta, takana oleva vetoketju.


 Tykkään pitää syksyllä Vagabondin kävelykenkiä. Vagabondeissa istuvuus ja lesti ovat aina hyvät!


Kokeilin myös alla olevaa harmaata Espritin neuletta, mutta se oli hieman liian yksinkertainen ja jäikin odottamaan toista ostajaa.


Pukeuduin eilen nahkatakkiin, Marimekon mustaan paitaan, ja farkkuihin. Laukku, Louis Vuitton Eva Clutch.


 Kävimme myös syömässä paikallisessa ravintolassa. Hyvä ruoka, parempi mieli.



 Kana-caesarsalaattia


 Bellan pannu



Ostin myös -70% alennuksesta alla olevan Vero Modan raitatopin. Ostin jo aiemmin valkea/pinkki raidallisen topin ja ihastuin ikihyviksi topin pitsipääntiehen.


Nämä isot pallokorvikset maksoivat vain 1 euron kappaleelta.



Sää on jo niin viileä, että farkkutakki on jo laitettu odottamaan ensi kevättä. On aika pukea päälleensä Desigualin tai Zaran army-mallinen takki.


Joko olet luopunut kesästä ja pakannut kaikki kesävaatteet vaatehuoneen perukoille?


Ostin kummitytölleni joululahjaksi Duploja. Hankin pitkin vuotta joululahjoja kummilapsilleni, koska inhoan viime hetken ostoksia ja ruuhkaisia ostoskeskuksia. Joulu, kun ei muutenkaan ole lempparijuhliani.



 Maija tykkää pelata iPadilla Game for Cats-peliä, jossa kissan tulee tökätä tassullaan punaista valoa.


Ja loppuun herkullinen kotitekoisen jäätelön resepti! Tein toissa iltana mustikkajuustokakkua ja tarpeita jäi hieman yli, enkä raaskinut heittää niitä pois niin kehittelin mustikkaisen jäätelön reseptin.

 
 Mustikkajäätelö

1 pieni vuoka (n. 1½ litraa)

4 3/4 dl kuohukermaa
1 prk (397g) makeutettua kondensoitua maitoa (ei pidä keittää!)
Lisäksi esimerkiksi:
100g rouhittua suklaata
1 tl vaniljasokeria

Tuoreita marjoja tarjoiluun

Jäätelö:
1. Vatkaa kerma melko kovaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kondensoitu maito ja kääntele varovasti sekaan esim. lastalla. Jos haluat maustaa jäätelön niin lisää mausteet nyt. Itse laitoin rouhittua tummaa suklaata ja vaniljasokeria.
2. Kaada pakastuksen kestävään vuokaan ja tasoita pinta, laita kansi päälle tai peitä kelmulla. Laita pakastimeen yön yli. Ota hetkeksi huoneenlämpöön ennen tarjoilua.

Sotke joukkoon
 ½dl kermaa
2-3dl mustikoita
1/2 dl sokeria



Loppuun ihana Emma Salokosken Veden alla-biisi! Tässä biisissä on tarpeeksi tunnelmaa, syvyyttä ja mahtipontisuutta, josta tykkään biiseissä. Itse saan tietyistä kappaleista voimaa ja tämä on etenkin sellainen biisi. Voimaannuttava. Olen pohjimmiltani aikalailla erakko ja melankolinen persoona. Vaikka tykkään ajatella asioista positiivisesti, niin melakolisuus ruokkii sopivasti luovuutta.

Miten sitä kestääkään talven pimeää? Kamalaa herätä ensilumeen, kun huone ei väreilekään aamuauringosta ja ikkunasta kantautuvaan linnunlauluun. Maailma täyttyy kohta lumesta ja sinitaivas vetää ylleen harmaanverhon. Ei auta kuin matkustaa lähemmäksi aurinkoa. Siellä meri aukeaa sinisenä ja taivas loistaa aurinkoisena, lämpö. Noh, mutta jos lopettaisin haaveilun ja suuntaisin kulkuni aamupalalle ja sieltä töihin :) Tänään onkin pitkä työpäivä, 8 tuntia. Auttelen oman työpäiväni päätteeksi pari tuntia tuttavaa kotiaskareissa. Mutta hyvä kiertää, ainakin haluan uskoatähän ajatukseen.


Toivottavasti lokakuu on Sinulle lempeän lämpöinen!



SHARE:

2 kommenttia

  1. Ihanasti tuo alku kirjoitettu! <3

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  2. Tuleekohan tämä kommentti nyt tuplana..? Jos tulee, toisen saa poistaa. :)

    Ihania tunnelmia, kivoja vaatelöytöjä ja herkullisen näköisiä leivoksia. Meidän tyttönen sai synttärilahjaksi tuon saman legopakkauksen ja ihastui siihen heti. :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig