sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Lördagsmys ღ

Olen syyslomalla, enkä ole vielä(kään) sisäistänyt koko loma-asiaa. Syysloma tietää sitä, että kohta on talvi ja joululoma. Talvessa ikävintä ovat pakkaset ja liika lumi. Näillä leveysasteilla sitä lunta sataa aivan liian paljon. Sunnuntai alkaa hitaasti ilman kiireitä. Aamulenkki alkaa yöpakkasen huurruttamassa hopeahuntuisessa syysaamussa. Esillä kaikki syksyn sävyt. Punainen, keltainen, vihreä ja ruskea. 

 Eilen illalla tapasin ihanan ystävättäreni Katin, joka on tullut viettämään syyslomaa poikansa kanssa tänne peräkylälle. Jutustelutuokio teki hyvää, sain uusia ajatuksia pimeyden keskelle. Mulla on niin vahva tunne, että jotain on nyt tapahduttava, koska asiat eivät vaan voi enää jatkua kuten ennen. Kun tulee tunne ettei ole enää mitään annettavaa, tyhjä ja mitäänsanomaton olo, niin silloin asioille pitää antaa tuulta purjeisiin ja on suunnattava kulkunsa kohti uutta ulappaa. Pahinta mitä voimme itse itsellemme tehdä on, että ajelehdimme ulapalla ilman päämäärää. Jotta välttäisimme haaksirikon meidän tulisi uskoa huomiseen ja elämän hyvyyteen, vaikka aina se ei olekaan helppoa!



Minun paras kauneusvinkkini on oikea elämänasenne. Tykkään pitää itsestäni huolta, koska en tykkää  tummista silmänalusista, finneistä ja sotkuisista hiuksista, jotka hoitamattomana ovat kuin rotan oksennus. Tietty itsevarmuus on hyvä olla ja joskus voi mennä i rule the world-asenteella eteenpäin. Mutta nöyryys ja kiitollisuus on aina muistettava. Rehellisyydessä ja aitoudessa on kauneutta. Olen viime aikoina nauttinut hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä, niissäkin on kauneutta. Kauneus on usein kätkeytyneenä pieneen hetkeen.  Kauneutta voi aistia eritavoin ja kauneus ja kiitollisuus voivat pelastaa kurjan päivän, nostaa maasta ja antaa toivoa. On kaunista olla aidosti oma itsensä. Kauneus on sopusointua ja harmoniaa. Kauneutta on kaikkialla, kunhan vain ehtisimme aina kiireeltämme huomata kaiken ympärillämme olevan.




 Eilen illalla tein iltapalaksi raikkaita katkarapuwrappeja.

Katkarapuwrapit
 
2dl katkarapuja
4kpl wrap-tortilloja
sipaisu tuorejuustoa
Creme fraichea
Punasipulia
2dl siemenettömiä viinirypäleitä 
salaattisekoitus.



Paista kevyesti katkaravut pannulla valkosipulin kera.
Voitele tortillat tuorejuustolla ja sipaise joukkoon creme fraichen sekä punasipulikuutioiden sekoitus.
Jaa päälle katkaravut, puolitetut viinirypäleet ja salaattisekoitus tasaisesti tortilloille.
Rullaa tortillat ja puolita viistottain.



Olen fiilistellyt näin syysloman alkua polttamalla kynttilöitä. Kynttilän kyljestä valuva steariini  on elämää nähneen röpelöinen, kaunis!

Kynttilän liekki on ovi
salattuun maailmaan.
Vaatimus ei sinne sovi,
kiire ei ollenkaan.
Tässä ja nyt on hyvä.
Ovi on raollaan.
Tässä on lohdutus syvä.
Sinua kuunnellaan.
 Kirjasta Anna-Mari Kaskinen: Kynttilän lämpöä (Kirjapaja 2008)




 Jore Marjarannalla on todella kauniita sanoituksia ja niistä etenkin seuraava kolahtaa minuun todella syvälle.


Kävelen paljon
kulutan aikaa
tunteeni juoksee
sinua päin

mietin myös paljon
miten me voidaan
lempeä tuuli
puhaltaa

ikävä viiltää
syvään
syö unia pois
syvälle viiltää
pelkään
et hajota voin

hiustesi laineet
aaltoilee mieleen
pysähdyn rantaan
istumaan

voiko tuulet aikaa nopeuttaa
tai voimallaan kotiin kuljettaa.


Lähetän auringonvaloa luoksesi. Loppuviikkoosi hyvää mieltä
 


SHARE:

2 kommenttia

  1. Huh! Ihana, ihana kirjoitus <3

    Lempeää sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on ollut nyt neljänä talvena niin hirveästi lunta, että seuraavat kymmenen vuotta voitais mennä ihan vähillä lumilla :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig