sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Lauantain ajatuksia kuvin!

Sunnuntai. Kiirettömyys. Spotifyn Lazy Sunday-lista. On ihanaa nukkua pitkään, kun ei ole minnekään kiirettä. Voi vain kääntää kylkeään, kun sade rummuttaa peltikattoa. Kisut kyljessä kiinni, rakkaat lämpöpatterit. Uneksia kesästä ja lämpöisestä. Luksusta. Viikonloppuna meillä on herkuteltu (muuallakin kuin unissa, tsih). Eilen ihailin kaunista syysaurinkoa, kävin naapurikaupungissa hieman shoppailemassa, kirjoja, löysin myös talvitakin ja muutaman kivan paidan.

Eilen illalla meillä myös herkuteltiin pienillä herkutuksilla. Olen vahvasti sitä mieltä, että ilman sunnuntaioloa ei voi tuntea tgif-oloa. Vaikkakin sunnuntaille usein kasautuu pyykkäystä, kylättelyä ja tekemättömät rästityöt. Aina sunnuntai ei ole lepopäivä, mutta sen pitäisi olla sellainen. Hiljaisen hidas aamu,  vastaantulevan kisun lämmin hipaisu ja naukaisu. On aamupalan aika. Haudutettutee tarjoillaan muumimukista ja radiossa laulaa pehmyt ääninen nainen.

Pidemmittä puheitta eiliseen päivään, leppoisaan lauantaihin. Tykkään koota viikonloppuisin pienen noutopöydän, josta voi napsia herkkuja pitkin iltaa. Pieni makumatka ei tee pahaa kenellekään ;)


Valkosuklaalla kuorrutettuja mansikoita.


Airwickin kynttilöitä luomassa tunnelmaa.



Pippuri- ja yrttijuustoa kera pistaasien levitettynä ruissipseille.



Avokado-mozzarella-salami-piparjuuripinchoja.



 "Ilo läikkyy minussa,
olen pelkkiä onnellisia sanoja.
Jos olenkin vaiennut kauan
ja kantanut surua sydämessä,
kulkenut katsoen maata ja tyhjää yötä,
nyt iloni tavoittaa taivaan, murtaa muurit
ja sinä löydät minut
etsimättä."

-Pia Perkiö-


 Kylmäsavulohi-piparjuuri-vuohenjuustopinchoja ja basilikanlehteen käärittyä majoneesikuppeja.

Herkku majoneesi sisältää 3rkl majoneesia, 3rkl aiolia, valkosipulinkynsiä, punasipulia silputtuna ja paprikaa.



Pieni pullollinen sihijuomaa kostuttamaan äänijänteitä.



Suosittelen basilika-majoneesikuppeja. Niiden maku on raikkaan pehmyt.



Päivät alkavat olla harmaan pimeitä, sohvanmutka kutsuu enemmän kuin lenkkipolku.
En ole viime aikoina kerinnyt vastailla ihaniin kommenteihinnekaan (kaunis kiitos niistä ). Rakastan jollain oudolla tavalla näitä pimeitä aamuja ja pimeitä iltoja. Mutta optimistina haluan ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua päivät alkavat pikkuhiljaa pitenemään taas molemmista päistä  ja yhtenä aamuna huomaakin, ettei enää olekaan niin pimeää. Uutta kesää kohti mennään 



Kävimme eilen extempore äitini kanssa veljeni luona Joensuussa. Suuntasimme Toreroon, josta saa aina herkullista ruokaa. Valitsimme äitini kanssa puoliksi Mixed grill-aterian. Valinta oli oikein osuva ja makunystyrät saivatkin nauttia makoisia makuja.




Vietämme perheemme kesken silloin tällöin laatuaikaa ja suuntaamme silloin ravintolaan valmiiden herkkujen äärelle.




Alkukeittona nautimme tomaatti-vuohenjuustokeitto ja palanen patonkia.


Pääruoka oli niin hyvää, että unohdin napata siitä kuvan. Muistin vasta ruokailun yhteydessä, että kuvankin voisi napata onnistuneesta valinnasta.


Churroja ja suklaakastiketta.



 Ihastuin Vero Modassa alla olevaan ale-puseroon ja se oli sitten saatava!


Vero Moda ja Only ovat vakkariputiikkeja, joissa tulee käytyä jokaisella Joensuu reissulla. Kauppojen palvelunlaatu on huippuluokkaa. Ystävällisiä ja iloisia myyjättäriä.



Ostin alla olevan vaaleanpaidan, jossa on kaunis korukivi-kaulus. Paita oli -50% alenuksessa ja sille ei jäänyt hintaa kuin muutama euro. Kiva peruspaita ja kauniin ohutta materiaalia.



 Tästä KooKengän mainoksesta tuli mieleeni oma nimimerkkini. Se oli siis aivan pakko kuvata.


Ostin alla olevan takin talveksi, hintaa takilla oli vain 49,90e. Ihastuin tällaiseen takkiin jo viime keväänä, mutta harmikseni olin silloin liian myöhään liikenteessä ja takit olivat loppuunmyytyjä.



 Joko sinulla on takit hankittua talvea varten?


Eilen tepastelin tennareilla. Jaloissani viihtyvät hyvin DC:n tennarit. Ne ovat väritykseltään kauniit ja erittäin hyvät jalalle.


Eilen aamulla sytyttelin kynttilöitä heti herättyäni ja  kävin pienellä aamulenkillä. Nautiskelin haudutettua teetä, luin Hesaria ja torkahdin kisujen kanssa päikkäreille. Sitten suuntasin Joensuuhun . Viikonlopuissa parasta ovat kiireettömät aamut ja se tunne, kun saa herätä ilman kelloa, jääkaapissa odottavat brunssiherkut ja voi viettää kiireetöntä päivää.




Olen tykästynyt Lissien biiseihin ja hänen uusin Further Away ( Romance Police) on juuri sopiva biisi sunnuntai rentoiluun.


Höyhenen hento halaus ja ajatus sunnuntaihisi minulta Sinulle!


SHARE:

6 kommenttia

  1. Voi mitä herkkuja, nam! Teilläpä onkin tulossa rattoisa sunnuntai noiden herkkujen parissa :)
    Ja kivoja löytöjäkin olit tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Lauantain tunnelma kohdillaan! <3

    Kaunista sunnuntaita! :-)

    VastaaPoista
  3. Njam, mitä herkkuja olet taas tehnyt! Hyviä löytöjä myöskin! Itse aattelin tämän talven mennä vielä vanhalla takilla mutta talvikengät olisi ostoslistalla. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania tunnelmia taas. Mansikat näyttävät herkullisilta... :)

    VastaaPoista
  5. Ihania tunnelmapalasia ja taas kerran niin herkullisen näköisiä herkkuja! :) Ravintoloissa on kiva käyä! :) Juurikin ne valmiit herkut. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihania herkkuja. Ja voi kuinka kiva pusero ja takki! Mulla on pari toppista ja pitkä villakangastakki talveksi, mutta vielä pitäisi löytää lyhyempi villakangastakki työmatkoille.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig