torstai 12. syyskuuta 2013

Ruusuista!

Jos elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, niin ainakin ruusuja voi ostaa sulostuttamaan kotiasa. Se olisi taas työviikko loppumaisillaan. Mukavia asioita onkin kuluva viikko tuonut eteensä. Hieman uusia haasteita, hyvää seuraa, liikuntaa ja juuri sopivasti joutilaana oloakin. Ajattelin ostaa itselleni ruusuja Cittarin Mammuttimarkkinoilta, eivätkä maksaneetkaan kuin 3 euroa. Tänään ajattelin jo tehtyjä asioita, mutta on kohdattava myös ne muutama tekemätönkin. Huomenna on perjantai ja 13.päivä. Oletteko taikauskoisia ja pysyttelette miltei koko päivän kotona peiton alla? :D




Kymmenen asiaa, joista tänään tuli hyvä mieli:
* sateisen päivän jälkeinen ihana aurinko taivaalla tuomassa valoa,
* kisun onnellinen kehräys,
* yhdessäolo ilman aikatauluja sekä liikunta!
* sämpylöiden paistaminen,
* mukava työpäivä ja paljon naurua,
* blogien lukeminen,
* hyvä aamupala ja pitkät yöunet,
* kirja, joka ottaa mukaansa, vie matkalle,
* asioiden ratkeaminen minulle parhaimpaan suuntaan,
* lehden lukijalahja, jonka esittelen teille huomenna,
* netistä joululoman matkan etsiskelyä,
* ajatus siitä, miten paljon on vielä näkemättä, ja miten paljon on aikaa nähdä kaikki.




Millainen olisi sinun tämän päivän hyvänmielen listasi?



SHARE:

1 kommentti

  1. Ruusut ja muut kukat kyllä ilahduttavat kotona, varsinkin pitkän työviikon jälkeen!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig