perjantai 12. heinäkuuta 2013

♥ juttuja

Siis tämä kesä on mennyt sellaista vauhtia, että tässähän meinaa unohtua koko lomailu ja lomamatka. On pitänyt kiirettä. Kävin kesäloman alussa ystävien kanssa Tallinnassa. Mutta vielä pitäisi ehtiä matkalle, että jaksaa puurtaa pitkän talven töissä :) Eilen tuli myös heinäkuun LivBox ja sieltähän paljastui kivoja hiustuotteita. Osa hiustuotteista oli sellaisia, etten tarvitse niitä itse ja annan ne äidilleni. Mutta kyllä kaikille tuotteille on käyttäjä. Ensi viikon tiistaina suuntaan uusimaan sinettipidennykseni. Edellisestä onkin aikaa. Syyslomalla. Viikonloppuna poistetaan vanhat sinettipidennykset ja tiistaina saan uutukaiset hiukset :) Olen muuten niin tyytyväinen eiliseen ostokseeni, pieneen lipastoon. Nyt alkaa olla kodinhankinnat tehty ja voi keskittyä asumiseen. Toki pientä hienosäätöä tarvitaan, aina ;)



 Tänä viikonloppuna rentoudutaan lukemalla lukutuolissa, nauttimalla hyvää juomaa ja ruokaa. Kesä alkaa olla parhaimmillaan, ei loppumaisillaan kuten jo kuulee puhuttavan. En suostu luopumaan kesäisistä ajatuksista. Kuukauden kuluttua puurretaan jo töissä, mutta vielä on loma enkä anna ajatustakaan työjutuille.


 LivBox on kuukauden odotetuin paketti. Olen saanut kokeilla LivBoxin kautta minulle uusia, kivoja ja hyödyllisiä tuotteita.
 Olitteko tyytyväisä heinäkuun boxiin?

Glitterin hius- ja meikkivihkonen on todella mielenkiintoinen.


 Mukana tuli donitsi ja "timantti"hiuspinnejä ja vihkonen jossa on hyviä meikkaus ja hiusvinkkejä.

 Tämän kuukauden teemana on hiukset.

Olen aikalailla uskollinen tietyille hius- ja meikkimerkeille, koska kun olen jonkin todennut hyväksi tuotteeksi niin silloin ostan sitä.

 Onko tässä jo sinulle entuudestaan tuttuja tuotteita?
 Mitäs teidän perjantaihinne kuuluu?

Lähetämme kisun kanssa viikonloppu terveiset teille kaikille!


Sydämellisesti tervetuloa uusille lukijoille ja kiitos ihanaiset jälleen kerran  kommenteistanne.
Ihanaista ja helteistä viikonloppua teille kaikille

 PS: Muistakaa osallistua sisustustarra-arvontaan :)


SHARE:

6 kommenttia

  1. Tuo lukutuolinurkkaus on niin hieno, mäkin haluaisin tommosen! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo Carmexin huulirasva on meinannut päätyä kassalle jo monta kertaa, mutta jotenkin kuitenkin aina jäänyt ostamatta. Ehkä vielä joskus :) Herbinan kuivashampoosta en tykännyt yhtään, teki mun tukan ihan lähmäiseksi :/
    Ihanaista viikkistä sinne! :)

    VastaaPoista
  3. Voi, kesähän on parhaimmillaan ja jatkuu vielä 1,5 kuukautta :)

    VastaaPoista
  4. Oletko ollut tyytyväinen noihin Liv boxeihin? Oon miettinyt itse tilaamista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut suurimmalta osin tyytyväinen. Boksi on edullinen hinnaltaan ja jos en tarvitse jotain tuotetta niin annan sen eteenpäin.

      Poista
  5. Iloista viikonloppua, teidän uusi koti näyttää niin tunnelmalliselta ja kauniilta :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig