keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Tallinnan matka, osa I

Olimme viime viikonloppuna ystävien kanssa risteilyllä Helsingistä Tallinnaan. Matkasimme sviitissä, siinä on ikkuna etukeulaan, 45 neliötä, jääkaappi täynnä juotavaa, hedelmiä, kaksi wc:tä, sauna, poreamme ja makuuhuone. Aika loistokas risteily. Jos olisimme olleet tavallisessa b-hytissä, niin ei siellä oikein viihdy, aikamoinen koppi :D Pistää todellakin ihmisen juomaan. Nyt hytissä viihtyi oikeasti ja hyvä niin, koska se meininki etenkin illalla oli sellaista, ettei porukka pysynyt tolpillaan. Olin viime syksynä DeLuxe-hytissä ja sekin oli viihtyisä.


Söimme ravintolassa maittavan kolmenruokalajin illallisen, alkuun alkuruokapöytä, härkää kasviksilla kera perunagratiinin ja jälkkäriksi rapaperi Pannacottaa. Nautiskelimme myös pullollisen verran kuohuviiniä. Parasta oli meri-ilmasto, kiireettömyys, hauskat jutut ja mukavat muistot, jotka risteilystä jäivät. Kävimme Tallinnassa Hop On - Hop Off bussilla sihgtseiing kierroksen, jossa esiteltiin Tallinnaa laajasti. Se olikin hyvä valinta ja varsin edullinen, 13 euroa/per henkilö. Kiertelimme vanhassa kaupungissa ja suuntasimme laivalle. Ainut miinuspuoli matkassa on, että maissa olo aika on kovin lyhyt ja laivan ruuassa hintaa/laatutaso eivät oikein vastaa toisiaan.

Ajattelin laitta kuvat kahdessa eri osassa ettei teille ihanat lukijani tule kuvaähky. Tässä hieman kuvia matkalta,

 Matkasimme kotoa autolla ja jätimme auton laivaan.

 Alkuun kilistelimme matkan alkaneeksi jääkaapista löytyneelle skumpalla :)

 Sviitti oli hulppea ja täytti kaikki odotukset.

 Näkymä olohuoneeseen ja alhaalla makuuhuone.
 Sauna, wc ja poreamme


 Toinen wc. Tää on kätevä kun on kaksi wc:tä käytössä kun on usemapi matkalainen samassa hytissä :)

 Iloiset matkalaiset :)
 Matkalla ruokailemaan.

 Alkuun skumppaa ja alkupalat



 
 Laivan omaa skumppaa pullollinen

 Härkää, perunagratiinia ja kasviksia kera bearnaise kastikkeen.
 Ystävättäreni nautiskeli pääruuaksi katkarapu-fenkoliaterian.

 Näkymät olivat ruokapöydästä katsottuna kauniit, merta ja ohi meneviä aluksia.
                                                    Jälkkäriksi raparperi Pannacottaa


 Näkymä hyttimme ikkunasta. Kaunis Tallinna luontoäidin luomassa iltavalaistuksessaan.


 Rakastuin sviitin verhoihin ja nojatuoliin.
 Ystävättäreni oli ostanut Longchampin vaaleanvihreän laukun. Se oli niin hänen näköisensä ja  ihanan pehmeää nahkaa.


 Alhaalla ilta-asustukseni kengät. Niissä on juuri sopivasti kantaa, noin 3 senttiä.


 Valmistautumista iltaa varten...

 Seuraavana päivänä suuntasimme Tallinnaan ja kiertoajelulle.

 
 Huomenna latailen teille lisää kuvia matkasta, joten To be continued... ;)


Tänään suuntaan naapurikaupunkiin katsastamaan sisustuskauppojen tarjonnan. Uusi koti kutsuu ja sinne voisi/pitää ostaa jotain uutta ja kivaa :)

Halein,


SHARE:

11 kommenttia

  1. Upeita lomakuvia. Rupesi tekemään reissuun mieli. Ihanaa päivää

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ♡ sviitti oli varmasti iki muistoinen :-) onneksi myös ilmat suosi :-) olipa kiva katsella matkapostausta. Tallinna on ihana kaupunki ♡

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä ollut upea hytti! Kyllä tuollaisessa hytissä viihtyykin :)

    VastaaPoista
  4. Ihana toi sviitti! On kyl ihan toista ku yleishytit, joissa ei mahdu edes kääntymään kunnolla... Teillä on ollut tosi kiva reissu.

    VastaaPoista
  5. Nyt mä aloin oikein odottamaan tyttöjen ensiviikon Tallinanreissua! Yövymme vanhassa kaupungissa, joten kahden päivän ajan saadaan kierrella ja kuvailla :)

    Teillä on ollut kyllä todella ihana hytti!

    VastaaPoista
  6. Ihastuttavia kuvia! Toi sviitti näyttää niin ihanalta!

    VastaaPoista
  7. Mahtava tuo teidän sviitti ja näytti tosi kivalta tuo matka muutenkin :)

    VastaaPoista
  8. Hieno hytti kyllä, koskahan itse raskittisi mennä sviittiin :) Paljonko tuollainen hytti kustansi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hytti maksaa normaalisti reippaasti yli 500e mutta Clubilaisena saimme sen 350e. Mutta syksymmällä sviitin saa 250e, kun ei ole sesonkia :) Suosittelen!

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig