perjantai 14. kesäkuuta 2013

Marimekkoa ja Kartellia!


Kävin toissapäivänä Marimekossa ja kokeilin muutamaa mekkoa ja tunikaa. Tässä niistä parhaimmat palat. Marimekossa on muuten tosi kivat sovituspeilit. Saatan palata hakemaan viikonloppuna näistä yhden ihanuuden. Sellaisen, joka sopii arkeen. Juhlavaatteita on turha ostaa ennakkoon kaappiin tilaa viemään. Arki on se, jota eletään suuremmaksi osaksi vuodesta :) MArimekon vaatteet ovat ajattomia, laadukkaita ja itse ainakin pesen ja pidän niin paljon, että onkin aika ostaa uusi. En ole koskaan vienyt Marimekon luomuksia kirpparille, niihin ei vaan kyllästy.

 Tää oli kiva tunika mutta teki minusta liian pallon :D Leikkaus ei ollut oikein hyvä.
 Pallomekko on aivan ihana! Se on yksi suosikeistani. Tyylikäs mutta myös arkinen. Puuvillasilkkiä.

 Kävimme Marimekossa käynnin jälkeen Torerossa ruokailemassa. Tilasin kolme alkupala tapasta, makoisia :)
 Katkarapuleipä.
 Leivitetty Chorizoperuna.
 Espanjalainen lihapulla leipänen kera aliolin.
 Makoisaa ja näillä lähti pieni nälkä.
Piipahdimme myös sisustusliike HB Homessa ihailemassa sisustustavaroita. Hakusessa on uuteen kotiin sisustustakka/lipasto ja jotain pientä kivaa :) Ensi viikolla tähän aikaan saamme asunnonavaimet ja pääsemme tekemään pintaremppaa.
 Kartellilla on kauniita sisustustavaroita.
 Hopeinen Bourgie on aivan upean näköinen.

 HB Homesta löytyy laadukkaita sisustustavaroita ja huonekaluja.
Tällainen pieni metallinhohtoinen lamppu sopisi kauniisti olohuoneesen lipaston/sisustustakan päälle. Siis se lipastokin/sisustustakkakin on vielä hankkimatta :D
 Ghost-tuoli olisi kaunis hankinta uuteen kotiin samoin kuin Kartellin Stone jakkara/pöytä.
 Stone on kaunis mutta tälle värille en vaan ole vielä lämmennyt. Toi läpinäkyvä on enemmän mieleeni.
 Tää ois kaunis olohuoneen takaseinällä, mutta budjettimme on rajallinen. Kaikkea ei voi hankkia kerralla.

Ihastuttavaa päivää Sinulle, vaikka täällä ainakin sataa vettä ja taivas on täyttynyt pilvistä.
Tänään leivotaan ja tehdään jotain hyvää ruokaa, siivotaan varastoa, luetaan kirjaa, otetaan päikkärit, haaveillaan, perjantai!

Onko Sinulla on viikonloppu suunnitelmia?
Perjantaihalein,




SHARE:

4 kommenttia

  1. Marimekko on niin ihana! :-) Ja laatu on taattu :-) Itse löysin tehtaanmyymälästä pari viikkoa sitten pari kesä arki koti hametta aivan pilkkahintaan ja ei voinut olla ottamatta niitä :-)

    Ihanaa, vaikkakin sateista perjantaita! <3

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen mekko ja pallomekko ovat aivan ihania. Osa Marimekon tuotteista on ihania ja osa ihan hirveitä. Mutta pääasiassa tykkään kyllä Marimekosta ja muutama mekko kaapista löytyy. Viime syksynä ostamani musta neuletunika/mekko asui melkein koko talven mun päällä. Se on niin ihana.
    Olet siis täällä meidän kylillä käynyt :)

    VastaaPoista
  3. Pallomekko näyttää aivan ihanalta!

    VastaaPoista
  4. Ihania mekkoja ja sisustus juttuja :) Tuo pallomekko olisi minukin suosikki! Minä olen mökkeillyt koko viikon lasten kanssa vanhempieni mökillä kun mies oli työmatkalla. Nyt odottelenkin juuri että hän porhaltaa tuosta ovesta sisään ja vietetään viikonloppu ihan rauhassa vain kotona :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig