keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Viikonloppu Kokkolassa kuvin :)

Viikonlopun vietimme Kokkolassa, meren rannalla auringonpaisteessa. Mieheni siskon poika pääsi ripille. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.


Kiertelimme Kokkolan vanhassa kapungissa, se on niin idyllinen ja kaunis. Tykästyin kaupunkiin ja sen rauhallisuuteen. Aivan kuin olisi mennyt Astrid Lindgrenin satuun mukaan.



Vanhassa Kokkolassa on todellakin säilytetty kaikki vanha, siellä kävely oli kuin aikamatka vuosikymmenien päähän.




Yövyimme Sokos hotel Kaarlessa, joka oli siisti ja rauhallinen hotelli. Suosittelen.
Kokkolan kirkko on varsin erikoisen näköinen ulkoapäin.

Kirkon katosta roikkui kaunis näyttävä laiva.


Rippijuhla kirkossa kesti puolitoista tuntia ja lauloin sen minkä kurkkuni kesti.
Kirkossa täytyisi käydä useamminkin, siellä tulee niin rauhallinen ja seesteinen olo.


Kävin itsekin ehtoollisella, siitä on aikaa kun on tullut viimeksi ehtoollisella käytyä.

 Pikkusiskot olivat onnittelemassa isoveljen ripille pääsyä.


Tällainen asu oli tällä Miss Piggyllä. Violetti pitsimekko, mustat hopeastrasseilla olevat ristileggarit, hiuskoru ja Vuittonin Eva-laukku sekä Louboutinin korkkarit. Juhlakalun kotiin mentäessä vaihdoin jalkaani Tory Burchin ballerinat.



Tykkään todella paljon hiuspannasta ja ristileggareista. Ne ovat tarpeeksi omalaatuiset tyyliini.


Rippijuhlissa kaikuivat kauniit sävelet.

Noutopöytä oli todella herkullinen. Perheenisä on kokki, joka on työskennellyt Suomen huippukokkien kanssa muun muassa Helsingin huippuravintoloissa ja kouluttaa tällä hetkellä tulevia huippukokkeja. Kaikki oli itsetehtyä. Herkullista.


Alkujuomana oli kotitekoista oman pihan raparperijuomaa.

Suklaamarengit olivat aivan mielettömän herkullisia, kuten pikkuleivätkin.




Nämä katkarapukupit olivat mielettömän hyviä ja kauniita.

Voileipäkakkuja oli kolmenlaista, joista oma suosikkini oli savuporokakku.
Juhlapöytä oli monippuolinen ja sieltä löytyi kaikille jotakin.
Jossakin vaiheessa otettiin pakollinen sukukuva.



Sää oli mitä ihanin, ainut negatiivinen asia oli alkava kurkkukipu ja kuume.
Ihanat prinsessat I ja E

Mustakarin ravintola/purjevenesatama on käymisen arvoinen paikka merenrannalla.


Tällainen oli siis minun viikonloppuni. Räkätauti se vaan jatkuu, kunpa parantuisin pian ja antibioottikuuri alkaisi auttaa. Muuten menee kauniit alkukesän päivät ihan hukkaan maatessa töiden jälkeen kotosalla.
Oletteko joskus käyneet Kokkolassa tai kenties asuneet tällä kauniilla paikkakunnalla?
Tervetuloa uudet lukijat ja halaukset myös vanhoille lukijoilleni :)

SHARE:

13 kommenttia

  1. Sitä on oltu niin kauniina juhlissa... ja tarjoilu näyttää todella herkulliselta :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköiset juhlat, nuo vanhat puutalot on niin kauniita.

    VastaaPoista
  3. Ihania juhlatunnelmia, ja niin kauniita herkkuja. Uutta kaupunkia tutkii aina erilaisin silmin, ja silloin voi tehdä kivoja havaintoja.

    VastaaPoista
  4. Mahtavia kuvia, ja itsekkin olit tosi kaunis :) Kokkola onkin lähellä Peitarsaarta mistä olen kotoisin, siellä onkin tullut käytyä useasti, kiva vanha kaupunki!

    VastaaPoista
  5. Olipas kivoja tunnelmakuvia! :) Ja mitä ihania herkkuja, yhtään ei nyt auttanut tätä orastavaa nälkää :)

    VastaaPoista
  6. Rippijuhla on hieno juhla; herkistyy katsella niitä nuoria koko elämä edessä ja toivoo, että elämä toisi mukanaan hyvää ja kaunista.
    En ole oman muistini mukaan (siihen nyt ei ole luottaminen) koskaan käynyt Kokkolassa. Niin kivoja kuvia olit laittanut, että ehkäpä lomareissuilla tehdään pieni mutka.
    Toivottavasti antibiootit alkaa purra - kesäflunssa helteillä ei ole mukava. Silti aurinkoista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Kaunis päivä ollut ja mukavankuuloiset juhlat. :)

    VastaaPoista
  8. Hienoja Kokkola-kuvia, herkullisen näköisiä tarjoiluja ja mahtavan kaunis hiuspanta! Täällähän pääsee sopivasti juhlatunnelmaan, mekin suunnataan nimittäin viikon päästä Kokkolaan juhliin. Tosin juhlat on ristiäiset ja kirkko on se toinen, vanhempi.

    VastaaPoista
  9. Hih, siulla on ollut ainakin persoonallinen juhlatyyli! :) Ihana tuo hiuskoriste. :) Todella kauniita, kauniita ja ihanan kesäisiä kuvia! :) Viikonloppusi kuulostaa oikein ihanalta flunssanpoikasta lukuunottamatta. Hyvää viikon jatkoa! :) Vivi Vinna

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia olet räpsinyt! Ja mitä herkkuja pöytä on notkunut! :) Vanhoissa kaupungeissa on kyllä ihana kuljeskella kesäisin, siitä kyllä osaa nauttia kun sen verran harvoin pääsee niihin.

    VastaaPoista
  11. Synnyinkaupunkini. Kaiken kukkuraksi ihan ensimmäisen elinvuoteni asuin juuri tuolla Läntisellä Kirkkokadulla :). Kauniita kuvia idyllisestä merenrantakaupungista.

    VastaaPoista
  12. Ihastuttavia kuvia! Olen käynyt vain kerran Kokkolassa, ja silloinkaan en löytänyt tietäni näihin kauniisiin maisemiin :( Tuolla täytyy käydä ehdottomasti joskus uudestaan. Ihanat tarjottavat!

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia. Tästä tulikin mieleen, että myös minun mieheni siskon poika pääsee ripille kesäkuussa ja pitäisikin miettiä mitä sinne päälle. Kesäkuussa siis kartoitettava löytyykö juhlavaatetta omasta kaapista, vai pitääkö kipaista kaupoille. Juhlat ovat juhannuksen jälkeen, joten ehkä alesta saattaisi joku kiva mekko löytyä viime kädessä. :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig