lauantai 2. maaliskuuta 2013

Titityyyyy



Tänään matkaan veljeni luo, lounastetaan kolmen ruokalajin verran ja kierrellään kirja- ja sisustuskauppoja. Aion tuhlata jouluna saamiani lahjakortteja. Lauantai piirtää tänäkin viikonloppuna kauniin kuvan sydämeeni, kultareunaisille muistoille on ikioma aarrerasiansa. On omituista olla lomalla, se on kuin elämysmatkan jälkeen arki kuin söisi kaurapuuroaan kultalusikalla :D Illalla pari pikaria skumppaa, tapaksia ja lepo.


 
Olen kiinnostunut vanhoista taloista ja etenkin Helsingissä olevista hylätyistä huviloista. 
Helsinkiläiset tutkija Minna Torppa ja valokuvaaja Aurora Reinhard ovat julkaisseet Kruunuvuoren huvilayhdyskunnasta perusteellisesti kertovan kirjan Kruunuvuori – Unohdettujen huviloiden tarina. Kirjassa käydään sanoin ja valokuvin läpi alueen värikäs historia Krimin sotaa edeltävästä ajasta tähän päivään. Ehkäpä hankin tän kirjan tänään.
 
 
                                              kuva Esoteerinen maantiede
 

Talletan tänäänkin kauniita valonsäteitä taskuuni,
kaikkea sitä mikä saa voimaan minut hyvin ja antaa voimia.
Tulen tarvitsemaan niitä
vielä tämän kevään kuluessa. Paljon.

 
 Hienosta kasvatuksesta ja hyvien viinien tuntemuksesta on suurta iloa koko elämän ajan. -Ernest Hemingway-
 
 
SHARE:

5 kommenttia

  1. Oikein mukavaa lauantai päivää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) Todellakin mukava päivä ja aurinkolasi sää <3

      Poista
  2. Kuullostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Jos hankit sen, niin esittelethän sen täällä vielä tarkemmin. Ihastuttavaa lauantaipäivää, nauti lomasta täysin siemauksin!

    VastaaPoista
  3. Vanhat talot, ihania katsella, kuvata ja kuulla niiden historiaa! Täytyy pitää mielessä tuo kirja :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig