maanantai 21. tammikuuta 2013

Oman elämän trapetsitaitelija



Kun viikonloppu erottuu selvästi arjesta, on uuden viikon aloittaminen helpompaa ja konkreettisempaa. Mukavan ja tapahtumarikkaan kahden päivän jälkeen maanantain tasainen harmaus tuntuu vain mukavalta, turvalliselta! 
Miettiessäni ykspäivä ballerinaunelmaa, joka minulla lapsena oli niin tajusin kuinka kaipaankaan lapsellista hulluutta ja sitä oloa kun kaikki on mahdollista. Mietin myös sitä, millainen ballerina musta olis tullu.

On ollut niin hankalaa antaa itselleen lupa olla aina keksiverto, ottaa rennosti,toimia spontaanisti ja elää huolettomasti. Koen paljon helpommaksi suunnitella, suorittaa ja elää tietyissä rutiineissa. Mutta olen myös oppinut elämään aika extempore elämää, ei siinä ole mitään menetettävää, meillä on vain yksi elämä. Tykkään siitä, että tähdätään korkeammalle, ja nostetaan rimaa, mutta siinä ei ole järkeä, että rimaa nostetaan niin kauan, kunnes kaikki taas romahtaa ja ollaan pohjalla aloittamassa alusta.





Tunnistan jo tän syklin mun elämässä, se toistuu niin urheilussa, aikanaan koulussa kun työjutuissakin. Joko tehdään täysillä tai sitten ei ollenkaan. Nyt oon pyrkiny opettelemaan elämään niitä muitakin sävyjä kuin mustaa ja valkoista. Elämä ei ole joko-tai, siihen mahtuu paljon muutakin. En ehkä ole ollut kovin lahjakas kilpauimari, mutta turvaverkko on tullut suhteellisen tutuksi. Turvalliset, peruasiat elämässä. En kuitenkaan voisi olla onnellisempi turvaverkostani - läheisistäni ja ystävistäni - joihin voin kertatoisensa jälkeen luottaa. Jotka auttavat minut joka kerta uudelleen nuoralle ja tukevat kunnes olen taas riittävän vahva jatkamaan.

Välillä huomaan tanssivani elämääni varpaat verillä, unohtaen nauttia sen upeudesta. Keskittyen vain suorittamaan, pääsemään päämäärääni, joka ei sitten lopulta tunnukkaan enää niin hienolta. Onhan mulla jo korkeammat tavoitteet asetettuna valmiiksi. Niin, tälleen ajattelin ennen mutta nykyään osaan ottaa rennommin, ei pidä kuluttaa itseään loppuun. Meillä on vain yksi elämä. Elämäni on tasapainossa ja tunnen olevani parempi ihminen kuin vuosi sitten. Vuodet ja elämäntilanteet kasvattavat.

Mun uusi tavoite (niitä kun rakastan asettaa itselleni!) onkin tällähetkellä siis oppia nauttimaan enemmän elämästä ja oppia uusia juttuja. Nauttia siitä matkasta, sehän se arvokkain osa siinä on.
Onko kellään oman elämänsä ballerinalla neuvoja jaettavana tai omakohtaisia kokemuksia nuoralla tasapainottelusta?

On hyvä että on korkeat tavoitteet ja että tekee asiat kunnolla ja sataprosenttisesti, mutta se onkin kaikki minkä voi tehdä.Pitää siis nauttia myös niistä pienemmistä saavutuksista ja olla itsestään ylpeä.

No, nyt olen yli 30-v. ja aivan ihanassa tilanteessa elämässäni. Teen juuri niitä asioita, joista todella pidän, työni on haastavaa, mutta se on vain työtä. Kävin kantapään kautta läpi sen, mitä haluan tehdä ja kuka minä olen ihmisenä. Olen edelleen kunnianhimoinen ja teen asiat täysillä silloin, kun ne teen. Mutta, enää en pingota, en ole sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa tunnen oloni epämukavaksi, en stressaa turhista asioista, vaan nautin elämän pienistä hetkistä ja teen arjestakin juhlan esimerkiksi juomalla kahvin aamulla parhaimmista kahvikupeistani. ;-) 
  Pysähdypä miettimään oletko suorituskeskeinen koska sinulla on liian kovat tavoitteet itsesi suhteen, vai asettaako ympäristö tavoitteita sinun puolestasi. Elätkö ehkä ristiriidassa itsesi kanssa? Oletko siis luonut itsestäsi harhakuvan, eli luuletko että ihmiset näkevät sinut esim. aina semmoisena aina hyvin koulussa pärjäävän tyttönä. Tää kuva voi olla ihan väärä. Sitten kun on kaikkensa antanut näkee mihin se sillä kerralla riitti. Mikään ei tunnu saavutukselta (eikä siitä saa sitä iloa) jos sinne päämäärään saapuessa on jo seuraava etappi tiedossa.
Vaikea antaa ohjeita toiselle ihmiselle, koska itse koen, että jokaisen on löydettävä oma itsensä ja sen oman itsensä löytämiseen voi olla niin monia erilaisia polkuja kuljettavana. Vanhempana (ja viisaampana?) ainakin itse huomasin sen, että materia on vain katoavaista ja tärkeintä on nauttia kokemuksista, tunteista ja elämästä aidosti. Elä sillä tavalla, että voit tuntea olosi onnelliseksi...se kai elämässä on tärkeintä. Matkailu on minulle sitä nautintoa, jota tallennan mieleni sopukoihin. Olen aina lähtövalmiina matkoille, kunha on matkakamu ja sitä matkavaluuttaa.
                                                      Kuvat lainattu täältä.
Tänään on taas vaikeapäivä.
Kolmetoista kuukautta sitten isäni muuttui enkeliksi. Minun rakas, oma isäni 
Siitä päivästä lähtien olen itkenyt enemmän kuin koskaan, suru oli astunut harteilleni ja teki majan kotiini. Valehtelematta olen itkenyt melkein joka päivä viimeisen kolmentoista kuukauden aikana. Ottaa koville, Sankarini oli pois lopullisesti, mutta aina sydämessä. En näe isääni enää koskaan, vaikka kuinka kiirehtisin. Vaikea hyväksyä, ehkä joskus olo helpottaa. Ehkä. Joskus.
 




Joskus mietin, että mitenhän tämä "blogi" tai elämä päättyy. Sillä jokainen tarina loppuu joskus. Kuivettuen, näivettyen? Dramaattisesti? Iloisen kuplivaan nauruun? Onneen? Muutokseen? Kuin kukka lakastuen? Kuin kirja, jonka viimeisellä huomaat, että ratkaisu jää roikkumaan ja joudut itse kuvittelemaan sen viimeisen luvun? Kaikki päättyy aikanaan, kaikki hyväkin. Onneksi on olemassa tämä pieni hetki, josta nauttia. Tavoittele suuria, nauti pienistä asioista.Sillä jonakin päivänä huomaat pienten asioiden olleen suuri.
Loppuun pientä vitsintynkää...
Kuka oli ensimmäinen ihminen kuussa

a) Neil Armstrong
b) Juri Gagarin
c) Luke Skywalker...? 




Iloisia hetkiä ja auringonsäteitä alkaneeseen viikkoonne ystävät

Näin ihanat Uggit Luksusta arjessa-blogissa.Tilasinkin itselleni alla olevat Uggit. Tämä malli on Over the Knee, eli varren voisi kevyesti vetää vaikka polven yläpuolelle. Minulla on ennestään saman tyyppiset Uggin cardiganit. Möin vasta perus vaaleanruskea nahkaiset Uggit, koska niitä ei vaan tullut käytettyä. Mulla on niin isot pohkeet ettei tavan saappaat sovi jalkaani. Onneksi olemassa tällaisia neulosvartisia, jotka venyvät :) Mitäs tykkäätte?





SHARE:

7 kommenttia

  1. Joskus aattelin, että mulla on vaan "tälläinen" työ ja mä oon tosi huono opiskelemaan(vaiko laiska). Olen tosi huono perheenäiti, kun en töiden jälkeen jaksanut tehdä niitä satoja juttuja joita töissä suunnittelin!
    Minua pidettiin vahvana ihmisenä, mutta enhän mä ollut... itkin ja jännitin asioita paljonkin.

    Yks'kaks tuli hetki, kun kiireet meni ohi ja halvaus oli lähellä (jonkin asteisena se hetkeksi tulikin). Opettelin taas kävelemään... ja sitten se tunne: "mun jalat toimii taas"!!!

    - Nyt osaan olla ja nauttia, no joo kyllä joskus asiat harmittaa isostikin, menetinhän sen "vain tälläisen" työnkin sairastelun takia, (en tietty suoranaisesti sairastelun takia, vaan käytettävyyden).
    Nyt mennään päivä kerrallaan katotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen tekemisissä vakuutusyhtiön kanssa, suunnitellaan ja katsotaan.
    Harrastan valokuvausta, kun siihenkin tuli "tällä" keinoin aikaa, kaikki mahdolliset kuvaukseen liittyvät kurssit olen käynyt ja parhaillaan taas kurssit menossa :)

    Ja perhe, nyt osaan nauttia näistä kotitöistäkin ihan erilailla ja aikaa/voimia olla ja keskustella lasten kanssa, mitä nyt teinit mun kanssa haluaa jutella ;) - Elämä hymyilee!

    Ihanaa alkanutta viikkoa sinne päin!!!

    VastaaPoista
  2. Sulla on aika vahva näkemys ja kokemus elämän varjopuolista. Olipas väkevää ja pysäyttävää luettavaa tähän astinen elämäntarinasi. Pidämme usein terveyttä itsestäänselvyytenä, mutta kun sen menettää niin sen asian arvostus kasvaa. Yksi asia, kun vaikuttaa kaikkeen. Mutta oot kyllä selviytyjä, ja varmaan ajatteletkin jos joku valittaa rakennekyntensä vaurioitumista niin, että onpas tuolla pienet murheet? :)

    Ihana kuulla, että sulla on hyvä ja tukeva perhe, jota kaikilla ei ole.

    Oot kyllä ihailtavan sitkeä nainen, suomalainen sisu! Ilonpisaroita myös roppakaupalla Sinulle ja suuri virtuaalinen halaus :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... joskus harmittaa "pikku" asioista valittaminen, mutta onneksi sitä sitten muistaa, että jokaisella meillä on omat murheensa ja ne sallittaneen ;)

      Kiitos haleista!

      Poista
  3. Sinulla on nyt suuri suru kannettavanasi, jaksamisia sinulle! Anna itsellesi aikaa surra juuri niin paljon kun tarvitsee. Minä menetin äitini 12 vuotta sitten, ja muistan hyvin ne alkuajat kuoleman jälkeen, sen surun ja sen surun suuruuden. Halaus sinulle!

    VastaaPoista
  4. Upeat nuo UGGit!! Mulle kelpaisi tuollaiset myös :)

    Mukavaa uutta viikkoa sulle! ♥

    VastaaPoista
  5. Nonna: Kiitos tuesta surun keskellä. Välillä tuntuu, että suru kaatuu päälle mutta jotenkin sitä kömpii sen alta pois. Tämä epätodellisuus on pahinta, kun tuntuu ettei isä voi olla kuollut. Sitä aina ajatteli, että vanhemmat elävät vanhaksi, mutta ei :/

    Reetta: Kiitos kivasta kommentista ja odotan jo niin innolla UGGeja saapuvaksi.
    Ihanaa viikkoa teile molemmille, pidetään lippu korkealla, eikä anneta minkään tai kenenkään sammuttaa iloamme pieniin asioihin <3

    VastaaPoista
  6. OI kuinka kaunis sisustus teillä on! :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig