lauantai 26. tammikuuta 2013

Mulberry ja enchilladoja

Istuskelen kohta junassa kohti kotia ja kotona olen puolen yön aikoja. Röhä on aivan mahdoton, tuntuu välillä,että tukehdun. Onneksi menin sinne yksityiselle enkä jäänyt terkkarin lääkärin diagnoosin varaan. Junassa on hyvää aikaa nukkua ja lueskella lehtiä. Lueskeltuani blogeja huomasin, että aikamonella on klassinen Mulberryn Check scarf. Itselläni on reilun vuoden vanha huivi ja se on todella hyvä laatuinen, kaunis ja ihana!

                 Onko Teillä Mulberryn huiveja? Tai jokin muu merkkihuivi?
Olen ihastellut myös muitakin Mulberryn huiveja mutta vielä ne eivät ole päässeet hankintalistalleni.
Kuinkas viikonloppunne on sujunut tähän mennessä? Täällä podetaan edelleen angiinaa. Huomen aamuna nukun pitkään, kuumekin on hieman laskenut vaikkakin kuumetta on.

           Teemme usein viikonloppuisin enchilladoja. Ohje täältä.

                       Mikä on teidän lemppari viikonloppu ruokanne?
                       
                                       Millainen on luottovaatteesi?
                                                
                                   Ensi viikolla alkaa uusi arvonta ;)

SHARE:

4 kommenttia

  1. Kävin torstaina kyselemässä noita Mulberryn huiveja liikkeestä, mutta ei ollut, vasta ensi syksynä tulee kuulemma taas! :( Netistäkään en löytänyt mistään.

    VastaaPoista
  2. Oon kuullut, että toi huivi on tosi kysytty ja usein loppunut. Kannatta vilkuilla tasaisin väliajoin Mulberryn sivuille, jos sieltä löytys :) Mutta hyvää kannattaa odottaa, tsemppiä huivin "metsästykseen"!

    VastaaPoista
  3. Minulla on ollut tuollainen huivi ihan älyttömän kauan aikaa, se on edelleen todella hyvässä kunnossa ja ihana. Viime kesänä ostin Mulberryn Tamara-huivin, ja se hajoaa käsiin :((. Siitä on lähtenyt n. 5-6 lankaa purkeamaan, vaikkei se ole tarttunut mihinkään. Olen todella pettynyt sen laatuun.

    VastaaPoista
  4. Voi ei, olen kyllä kuullut, että Mulberryn nykyinen tuotanto ei ole niin laadukasta kuin se ennen on ollut. Tää Check huivi on kyllä todella laadukas huivi ja iloinen siitä :)

    Mulla on Vuittonin metallilankainen huivi ja onhan se kaunis mutta kylläkin niin ylihinnoiteltu.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig