keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Gdansk - ostosmaniaa, aatoksia & maisemia*

Olen kertonut teille parissa edellisessä postauksessa Gdanskin matkastani sekä parista lähikaupungista. Gdansk on edullinen kaupunki tehdä ostoksia, etenkin kenkäostoksia. Ostin matkalta kuudet kengät. Osa on nahkaisia, mutta kaikki ovat kauniita ja erittäin hyvät jalassa. En osta vain kauniita kenkiä vaan kenkien on myös oltava hyvät jalassa.

Kengät maksoivat 8e-30e. Ostin samalla myös kenkien hoitoaineita, koska nekin ovat paljon edullisempia kuin Suomessa. Puola on matkailumaana sellainen, että sieltä raskii jopa ostaakin vaatteita ja kenkiä, toisin kuin joissakin muissa maissa.
Ostin peruspaitoja töihin, kenkiä, talvitakin ja laukun sekä koruja.
Siis kaikkea sellaista, joita todella tarvitsen ;)

Kun lähdet Puolaan matkalle, niin muista ottaa mukaan ruumaan menevä matkalaukku, koska ostettavaa riittää kauniiden maisemien ja kulttuurielämyksien lisäksi.
Jos maksan luotto- tai pankkikortilla, niin suosi maksamista zloteilla, koska säästät siinä hieman. Säästöä on pienikin säästö.
Puola, josta nähty viisi kaupunkia.
Ensi kerralla laajennan reviiriäni ja otan mukaan suuremman laukun.
Matkailu, tuo harrastuksistani kaikkein rakkain, maailmaa avartavin, opettavaisin, rentouttavin ja kallein. Matkustaminen, se on pala elämäni tarinaa. Säästäminenkin on saanut uudet siivet. Onneksi olen ahkeroinut joululomalla, niin voi miettiä matkaa jo alkukesäksi.

*

Ja eilen jouduin luopumaan jo kasvattamistani kynsistäni, pureskelin ne jännittävän Suomi-Venäjä-pelin tiimellyksessä. 
Aivan käsittämättömän huippua! 
Ei siis kynsien pureskelu vaan maailmanmestaruus!





Odotan jo lämpimämpiä kelejä, jotta voin käyttää näitä ihanuuksia!




Ostin alennusmyynnistä valtavan lämpöisen ja painavan talvitakin, Naketano. Laadukas ja juuri se väri, jota olen etsinyt jo toista talvea. Sopivan rento, mutta tyylikäs. Omistan ennestään mustan Naketanon hupparin ja voin vain suositella tätä merkkiä. Ihanan pehmoinen materiaali.








 Löysin edullisesti värillisiä sukkahousuja kevääksi.
 Ostin peruspaitoja,kuten tässä kuva yhdestä. Tämä sopii kivasti neuletakin kaveriksi.
Muut paidat olivat pitsisiä ja tummia ja pitkiä peruspaitoja, joissa on pitkät halkiot.

 Nämä takit näyttävät kuvissa kamalan suurilta :D
Vetoketju tehosteinen takki.



 Tälle laukulle tulee käyttöä matkaillessa, koska siinä on monta vetoketjuosastoa.. Mukaan tuli vielä pitkähihnakin, joten laukkua ei tarvitse pitää vain clutchina.

Nämä kaikki täytyi survoa jo kahteen ennestään täyteen käsimatkatavaralaukkuun ja kangaskassiin. Joo,ja kaikki ei ollut mun vaan puolet oli "rikostoverini" Riikan. Ostamatta tässä vaiheessa olivat vielä Riikalle housut ja kengät (lukumäärä tuntematon :D) Ja tässähän on se sallittu 8kg käsimatkatavaran määrä vaatteita,koruja sekä kenkiä :D Problem solved! Riikka osti duffelitakin,jossa kauppakassin kokoiset taskut.




Kauppahalli sijaitsee aivan vanhassakaupungissa. Alakerroksessa sijaitsee liha-, kala- ja juusto-osastot ja kaksi ylintä kerrosta täyttyvät matkamuistoista, vaatteista, asusteista ja kengistä.













 
Nykytaiteen museo





 Hietalahti, Helsinki


 Romanialaistaitelijan näkemys roskasta.


Mielenhallinnan lääkkeitä ja persoonallisuudet.








Aurinkoa loppiaiseenne, vaikka ulkona onkin viimainen tuuli. Ulkoillessa tuntuu kuin naama lähtisi irti, merellisiä tuulahduksia, rypyt suoristuvat :D



SHARE:

4 kommenttia

  1. Tuo Helsingin Hietalahden telakkakuva on Dominik Wlodarekin tekemä. Olipa hassu tunne bongata kuvien joukosta tuttu teos. Kyseisen taiteilijan näyttely (ja sama teos) oli tammikuussa 2013 Jyväskylässä Galleria Ratamossa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä oletkin löytänyt ihania kenkiä. Noissa ylimmissä oli niiin mageet solkikoristeet. Tykkään kengistä, joissa on jujua ja toi sun takki on kanssa magee.

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän upeat noi hopeakärkiset kengät! :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig