sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kuulumisia juhla-ja kokoustila Willa Söderistä*

Hiphei*

Olen kertonut teille pari kertaa aiemmin yhteistyökumppanistani kesäksi 2015 valmistuvasta juhlatila Willa Söderistä ja projektia luotsaavasta Sini Koposesta. Postauksessani on kuvia rakennuksella tämän hetkisestä tilanteesta, tilasta tulee upea! Sini on noteerattu hyvin paikallislehdessäkin. 

Willa Söderin nettisivuilla pääset tutkailemaan monipuolisia ja laadukkaita palveluita yksityishenkilöille ja yrityksille, jotka ovat käytettävissä järjestettäessä juhlat, kutsut tai kokouksen tässä upeassa tilassa. Willa Söder on uusi moderni juhlatila, joka valmistuu  kesäksi 2015 kauniille tontille Sipoon Söderkullaan. Willa Söderin henkilökunta ja palveluista vastaavat henkilöt ovat alansa parhaimpia ja sen takia kyseessä onkin luotettava ja osaava toimija. Kannattaa varata tila jo hyvissä ajoin, koska sillä on jo nyt hyvin kysyntää. Kukapa meistä ei haluaisi järjestää unohtumattoman tilaisuuden vierailleen.


Willa Söderissä hoidetaan tilaisuutesi myös “avaimet käteen” periaatteella. He käyvät yhdessä läpi toiveesi ja hoitavat kaiken valmiiksi, kukka-asetelmista aina esiintyjään saakka. 

Yritys tuo maahan Willa Söder -malliston omia tuotteita. Tuotteet ovat yksilöllisiä, laadukkaita ja käsintehtyjä. Pääset ihastelemaan ja tekemään tilauksen klikkaamalla tätä linkkiä.


Ota rohkeasti yhteyttä - tehdään juhlastasi ikimuistoinen!

Willa Söder tekee yhteistyötä mm. valokuvauksen ammattilaisten kanssa. Muistot on ikuisia! SoFine photo -laadukasta ammattitaitoa, lisää infoa kuvauspaketeista mm hääpareille tulossa pian www.willasoder.fi -sivuille. Jere Hietala -Only special booking. 
Ja ammattitaitoisen upeat floristipalvelut tarjoaa Pia Niemi. Willa Söderin nettivuilta pääset valitsemaan tilaisuuteesi sopivan menun. Ei siis stressiä vaan voit nauttia hääjuhlasta, lastenkutsuista, kokouksesta tai syntymäpäivistä ilman kiirettä ja keskittyä olennaiseen. 

Pyydä tarjous tilaisuuden kokonaiskustannuksista sähköpostitse, info@willasoder.

AJOETÄISYYDET

HKI keskusta 29 min
VANTAA 20 min
KERAVA 21 min 
PORVOO 17 min, ESPOON KESKUS 36 min
HELSINKI ITÄ 18 min


Yhteystiedot
Willa Söder,
Taasjärventie 1
01150 Söderkulla

info@willasoder.fi
puh. 050 327 5756
www.willasoder.fi



Tämä postauksen kaikki kuvat ovat Sini Koposen/Willa Söderin.













Yours.fi -verkkokaupasta löydät korkealaatuisia kauneus-, ja hyvinvointituotteita. Saat -10% alennuksen koodilla WILLASODER. 
Sieltä löydät myös ihanat Castelbel -huonetuoksut!







SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig