sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Will You Be My Valentine? ♥

“Pyysin kukkasta, sain puutarhan. 
Pyysin jokea, sain meren.
Pyysin ystävää, sain sinut”

Eilen juhlittiin ystävänpäivää. Vierailtiin haudoilla muistaen edesmenneitä rakkaitamme, syötiin herkkuja suurella sydämellä, kyläteltiin ystävien luona ja rentoiltiin. Nukuin peräti kahden ja puolen tunnin päikkärit. Luksusta, rankan treeniviikon päätteeksi.
Päikkäreiden jälkeen tunsin olevani kuin kissa, kiireettömyys täytti kodin.
Muistetaan pitää nelijalkaisiakin ystäviämme erityisen hyvänä, he ovat perheenjäseniä siinä missä ihmisetkin.

On suuri suru, koska kaikilla ei ole ystäviä ja he kokevat tällöin olevansa yksinäisiä. Älä lannistu, jos koet olevasi yksinäinen, koska maailmassa on erittäin vähän mahdottomia asioita. Yksinäisyyttä paetaan liian usein pullon pohjalle ja muihin negatiivisiin keinoihin. Viikolla oli juttu iltapäivälehdessä siitä, kuinka pieni eskarilainen ei ollut saanut kutsuja syntymäpäiväjuhlille, kuten muut lapset. Monesti lapset oppivat meiltä aikuisilta käytöksestä ja jutuistamme.  Kaikkien kaveri ei tarvitse olla eikä ystävyyttä voi pakottaa. Mutta mitkä traumat se jättääkään ihmiseen, kun häntä hyljeksitään jo lapsena. Pienikin ystävällinen ja positiivinen ele voi pelastaa toisen ja meidän omankin päivämme. Olemme erilaisia ja hyvä niin. Hyvä, kun kiertää, samoin kuin ikävätkin asiat.

Ollaan kiitollisia ihmisistä ympärillämme, mietitään mitä päästetään suustamme. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen, tilannetaju on tärkeä selvitymistaito tässä yhteiskunnassa. Puheella ei ole merkitystä, vaan sisällölä.  Jokainen elää omanlaistaan elämäänsä, jokaisella on oma arvomaailmansa. Usko, luota, unelmoi ja murehdi vähemmän. Enemmän tekoja, vähemmän puhetta. Ole kiitollinen läheisistäsi ja muista rakasta itseäsikin, mutta älä hengiltä. Jätä rakkaudelle tilaa, niin jotta voit rakastaa läheisisiäkin. Enemmän positiivista ajattelua, koska negatiivisuus on usein tekojemme ja mahdollisuuksiemme esteenä. Kaikki on mahdollista. Hyvät ihmissuhteet kantavat meidät surullistenkin päivien ylitse. Ystävyys paranee vanhetessaan kuin viini.
Ystävyys on rehellinen, aito ja ajan myötä syntyvä paketti.
Minulla on ystäviä ja minulla on teidät, ihanat blogini lukijat.
Kiitos!

Arvokkain omaisuutesi on viisas ja luotettava ystävä 




Tyytyväisiä kehräyksiä sunnuntaihisi*

PS. Huomenna arvotaan, jotain ihanaa!


SHARE:

10 kommenttia

  1. Kaunis kirjoitus ja niin totta! <3 Itsellekkin on elämän varrelta siunaantunut ihania ystäviä, ja niitä suhteita todellakin vaalii!!! Hyvää sunnuntaita sinullekkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvistä haluaa pitää kiinni :) Ihanan aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Ihana ihana runo siinä on kaikki <3 Ja upeat kisut.

    Eilen en kuumeelta jaksanut kommentoida enkä toivotella kenellekään ystävänpäiviä, mutta ystävänpäivähän on joka päivä. <3 Hyvää ystävänpäivää. <3

    VastaaPoista
  3. Oi, nuo kisut <3
    Yksinäisyys voi todellakin olla uuvuttavaa ja vaikeaa sietää. On tärkeää muistaa lähimmäisiään ja naapureita, tuttuja.. SPR:ltä löytyy ystäväpalvelua, jos tietää jonkun ystävää kaipaavan.
    Hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ystävänpäivää näin jälkikäteen! <3

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig