maanantai 12. toukokuuta 2014

HOME!

Home ja kosteusvauriot taitavat olla tämän ajan vitsauksia. Niitä on varmasti ollut iät ja ajat, mutta niistä alettu puhumaan vasta viime vuosina. Olen työskennellyt työpaikoissa jossa on ollut todella huono ilmanvaihto tai kosteusvaurio, jonka seurauksena rakennuksessa haisee home. Mutta aina home ei haise vaikka kyseessä olisikin kosteusvaurioinen rakennus. Olen oppinut tunnistamaan asumukset, joissa on hometta. Niissä ollessa huomaa, että ilmanvaihtoehto on olematon, sisäilma on tunkkainen, kosteahko ja sisällä leijailee makean haju. Homeoireet muistuttavat usein flunssaa: nenä vuotaa tai on todella tukkoinen, yskittää, silmät punoittavat, ääni on maassa, iho kuivuu, päätä särkee ja väsyttää. 

Olen huomannut, että vuosien varrella olen herkistynyt todella paljon erilaisille hajusteille. En voi käyttää kotona voimakkaan tuoksuisia raikastimia, kun tuntuu, että pökrään siihen paikkaan. Nenä menee tukkoon ja olo on kuvottava. Samoin en voi käyttää enää tiettyjä hajuvesiä, niiden haju on vaan entistä pistävämpi.Työpaikoilla ei turhaan kielletä liian voimakkaiden hajusteiden käyttöä.



  Olen myös saanut huomata, että kosteusvaurioisissa taloissa on oma hajunsa, niistä tarttuu vaatteisiin ikävä tunkkainen haju. Talossa itse asuva ei sitä välttämättä huomaa, eikä sellaisesta tohdi mennä aina sanomaankaan. Mutta monesti tällaisessa paikassa kyläiltyä tulee tuuletettua parvekkeella vaatteita 1-2 vuorokautta.

Teen tällä hetkellä työterveyshuollon antamaa PEF-seurantaa, jossa mitataan kolmen viikon ajan puhallusarvoja. Seurannan avulla selviää se, olenko sairastunut astmaan, joka johtuisi työpaikan kosteusvauriosta. Itse olen saaanut tämän vuoden aikana jo viisi antibioottikuuria poskiontelotulehduksiin, jotka lopulta eivät ole olleet poskiontelotulehduksia vaan johtuu huonosta ilmanvaihdosta. Jos epäilet edes asuvasi kosteusvaurioisessa asunnossa tai epäilet, että työpaikallasi on sama haitta, niin kannattaa ottaa asiasta selvää. Meillä on kumminkin vain yksi terveys ja sitä en ainakaan itse halua menettää.




Asumisterveysliiton 5 vinkkiä homeongelman tunnistamiseksi:

1.Haju. Jos sisäilmassa on havaittavissa kellarimaista, tunkkaista, pistävää ja/tai imelää hajua, on syytä selvittää seuraavia asioita: Milloin ja missä haju on voimakkaimmillaan? Vaihteleeko haju eri ilmanpaineen (sadesää) mukaan? Tarttuuko vaatteisiin hajua? Onko myytävässä asunnossa ilmanraikastimia/hajusteita? Miksi?
Pelkän hajun perusteella ei kuitenkaan pystytä mikrobivaurioita tunnistamaan, sillä kaikki mikrobit eivät haise.

2. Näköaisti: Näkyykö rakenteissa kasvustoja?
3. Ota selvää, onko myytävässä rakennuksessa mahdollisesti ollut korjattuja kosteusvaurioita ja missä laajuudessa ne on korjattu. Onko korjaus ollut riittävää?

4. Kiinnitä huomiota myytävän rakennuksen ulko- ja sisätilojen kuntoon. Yleensäkin on hyvä selvittää syyt, miksi kohde tai kohteessa olevia tiloja on vastikään: maalattu, tapetoitu, kaakeloitu tai muuten pinnoitettu. Myytävissä kohteissa homeenhajua pyritään usein peittämään esimerkiksi maalaamalla sisäpinnat ennen myyntiä.

5. Terveydelliset oireet. Jos perhe kärsii esimerkiksi flunssan kaltaisista oireista jatkuvasti, on syytä epäillä, olisiko syy asunnossa.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig