lauantai 22. maaliskuuta 2014

Delightful weekend ♥

Viikonloppuna on aikaa olla ja nauttia olostaan, sen verran kuin nyt pystyy nauttimaan poskiontelontulehdukseltaan. Kokkailen hyvää ruokaa, nautitaan pikarillinen sihijuomaa, kaivetaan kevätvaatteet esille ja kiillotetaan kevätpopot käyttöä varten. Viikonloppuna on aikaa nukkua pitkään ja viettää leppoisaa aikaa kotosalla. Ensi viikko onkin kiireinen ja ensi lauantaina koulullamme vietetään pajapäivää ja näin ollen ensi viikolla on kuutena päivänä töitä. Mutta en valita, hyvä, että töitä ylipäätänsä on tällaisena aikana. Tosin toivon, että antibioottikuuri auttaa viikonlopun aikana, muuten työviikostani tulee varsinainen sillisalaatti.


Lauantai-iltaan kuuluu Bond-leffa. Toivon mukaan Tarmo tulisi kylään, niin voisin alkaa siivoamaan vaatehuonetta, se on vaan niin kiireinen kaveri, että saattaa tuo into lopahtaa yhtä nopeasti kuin tulikin! 


Eilen illalla tein paprika-kananmunaleipiä.

Mansikka-halloumsalaattia

Pikarillinen sihijuomaa.

Kotitekoisia marjamuffinsseja ja shampanjatryffeleitä.


Suklaamarenkeja


100 g tummaa suklaata (kaakaota n. 70%). 
10 kananmunanvalkuaista  (keskikoko M)
3 dl erikoishienoa sokeria  (Siro) 


Lämmitä uuni valmiiksi 125 asteeseen. 

Paloittele suklaa paloiksi, laita kattilaan ja sulata suklaa vesihauteessa. Anna sen jäähtyä. 

Laita valkuaiset ja erikoishieno sokeri  toiseen kattilaan ja sekoita ne kevyesti sekaisin.   Kuumenna seosta keskilämmöllä varovaisesti  ja sekoita lusikalla välillä ettei sokeri ota pohjaan kiinni, ja   kuumenna kunnes seos hieman jo polttaa sormenpäätä jos kokeilet seosta käsin. 

Kaada valkuais-sokeriseos teräskulhoon (tai jätä teräskattilaan)  ja vatkaa se sähkövatkaimella kuohkeaksi mahtavaksi vaahdoksi joka on jo sitten samalla viilentynytkin.  Tähän menee aika paljon aikaa. Tämän kokoisen erän teossa vatkasin kyllä varmaan ainakin 10 minuuttia (ihan arvio, en ottanut aikaa).   
Vatkaa siis tarpeeksi!   

Lisää sitten sulatettu, jäähtynyt suklaa marenkivaahtoon ja kääntele lusikalla suklaa varoen sekaisin mutta ÄLÄ SEKOITA  LIIKAA, sillä on tarkoitus että suklaasta jää "marmorointi-kuviota"  eli  selkeitä suklaaraitoja marenkiin. Muuten marengeista tulee aika tylsän värisiä!  

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja nosta kookkaita marenkikokkareita leivinpaperin päälle  ruokalusikalla,  toista lusikkaan apuna käyttäen.  Älä tasoittele niitä vaan jätä ne "kokkareiksi" jolloin niistä tulee kauniimpia.   

Paista uunin keskitasolla noin 1 t 30 min - 2 t tai kunnes  marengit tuntuvat ulkopinnaltaan kuivilta.   
Kytke uuninlämpö pois ja anna marenkien vielä kuivua jälkilämmössä noin puolisen tuntia tai kunnes ne tuntuvat kevyiltä ja irtoavat helposti leivinpaperista.  



Viikonloppuna kisut saavat herkutella Pielisen muikuilla.



Kun koittaa iltapäivä olen ehtinyt leipoa croissantit, laittaa pyykit pyörimään, käydä lenkillä tuttavan koiruuden kanssa ja lukenut päivän lehdet. Entäpä illalla sitten? Klo 21.00 aikoja tajunnantasoni alkaa laskea siinä määrin, etten saa aikaan enää mitään järkevää. Saunomme, syömme hyvin ja lueskelen kirjoja. Lopulta aivosähkökäyräni vetää suoraa ja olen jo untenmailla. Monesti viikonloppuisin nukahdan telkkarin ääreen. Silloin, kun olen väsynyt nukahdan melkein paikkaan kuin paikkaan :D Osaan antaa arvoa olemiselle, vapaa-ajalle ja kodille. Olen luvannut pitää ystävilleni tammikuulla olleet synttärinikin, mutta ne taitavat jäädä hamaan tulevaisuuteen. 

Nautin viikonloppuisin kiireettömyydestä, päikkäreistä ja aikatauluttomuudesta. Olen saanut aikanaan bilettää koko sieluni kyllyydestä, mutta nyt on aika nauttia omasta ajasta, läheisten kanssa vietetystä laatuajasta ja levosta.Kun syö suht terveellisesti, lepää, pysyttelee sopivan kaukana alkoholista ja harrasta liikuntaa, niin mielialasi kohenee, omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista puhumattakaan.


Vaikka olen henkeen ja vereen ballerina neitonen, niin siltikin kaapistani löytyy muutamat korolliset kengät. When you feel good, you look good,when you look good -you feel good.
Keep your heels, head and standards high!


Puss & kram!



SHARE:

3 kommenttia

  1. Toivottavasti paranet pian. <3
    Marenkiohje näyttää hyvältä. Voisin kokeilla joskus noita. kiitos taas ohjeesta.
    -Viltsu-

    VastaaPoista
  2. Oi miten suklaamarengit on herkullisen näköisiä!

    VastaaPoista
  3. Ihania tunnelmia taas. Kiireettömyys on kyllä viikonloppuisin se paras asia ;)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig