keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Tylsän päivän pelastajat!

Eilen oli kiireinen päivä ja olin illalla jo tosi väsynyt. Oli kisujen rokotusta eläinlääkärillä (kumpikaan ei kynsinyt lääkäriä vaan olivat omassa kuljetuskopassaan kuin suolapatsaat), leipomista, lenkkeilyä, kokeiden tarkistusta, koulun itsenäisyyspäivän ohjelman puhtaaksikirjoittamista ja mojova pääsärky! Täällä on tuullut todella kovaa kera vesisateen jo useamman päivän ajan. Välillä tuntuu, että kasvot lähtevät irti, kovan tuulen puuskan "hyväillessä" kasvoja :D  Kyllä rypyt suoristuu, kun painelee menemään tässä säässä lenkkipolulla kuin hirvi.Olo on edelleen kipeä. Eilen työpaikallani oli sisäilmamittaukset ja mittausten tulokseksi saatiin tyydyttävä sisäilma. Kurjaa.




Eilen oli ihan pakko keksiä jotain kivaa tekemistä ja päätin leipoa jouluisia voisilmäpullia ja paistaa vaniljalettuja. Mutta ei se pääsärky loitonnut edes tällä reseptillä. Yritys oli kumminkin kova!



Leivoin eilen  jouluista pullaa, joista todella herkullisia.

Jouluinen pulla

5dl   kädenlämpöistä maitoa
50g   hiivaa
2dl   sokeria
1rkl   suolaa
1rkl   kardemummaa
2   kananmunaa
200g   voita
kourallinen kuivattuja hedelmiä
n2l   vehnäjauhoja (itse en koskaan mittaa jauhoja, tämä määrä on kirjan mukaan)


Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Mittaa sokeri, suola, kardemumma sekä munat ja lisää maitoon. Lisää osa jauhoista ja alusta taikina. Lisää rasva ja jauhoja siten että taikina on sopivan pehmeää. Vaivaa taikinaa kunnes taikina ei enää tartu sormiin (n10min). Anna taikinan levätä n 30min.
 Paista 200 asteessa 10-15 min (kunnes pulla on kauniin ruskea).


Saaristolaisleipää, valkosipulilevitettä, graavilohta ja vuoristojuustoa tuomaan makua.


Onko teillä reseptiä tylsien päivien pelastamiseksi?


Kylmän päivän karkoittajina toimivat suklaa, kynttilät, viltti, kirja, kisut ja kupponen kuumaa
Tässä torpassa ei istuta pimeässä vaan kulutetaan kynttilöitä oikein urakalla. Olen menossa sunnuntaina PartyLite-kutsuille ja tiedänkin jo ostokseni, tuikkuja. Ei muuta.
Tässäpä eilisen päivän helmiä, jotka pelastivat tylsyydeltä:
1. Kivat unet juuri ennen heräämistä. Näen paljon unia ja myös ennenunia.
 2. Pirtsakka aamufiilis pimeästä aamusta huolimatta.
3. Kisujen läheisyys, on ihanaa herätä kun pienet lämpöpatterit heräilevät yhtä aikaa sängyn jalkopäässä ja kiirehtivät aamupalalle.
4. Iltapäivän kiireetön teehetki kera herkkujen.
5. Kummilasteni lahjojen paketointia.
6. Kummilapsilleni korttien kirjoittaminen. Tykkään lähettää kummilapsilleni kortteja melkein joka viikko.
7. Todella mukava työpäivä.
8. Oppimisen ilon riemun kohtaaminen.
9. Pitkä iltalenkki ystävättäreni ja hänen ihanan karvakamun kanssa.
10. Hyvän ruuan valmistamista ja kisujen silittelyä.
11. Kotiin tullessa huomasin, että mieheni on pyykännyt ja siivonnut.
12. Saunominen ja jalkakylpy lenkin päätteeksi.
13. Uuden Vain elämää-levyn kuuntelua ja fiilistelyä. Jokohan alkaisi kuuntelemaan Michael Bublen joululevyä? :D
14. Lähetin joulupaketin kummikoiruudelleni Romaniaan
15. Kisujen rokotuttaminen eläinlääkärillä. Pakollinen eläinlääkärikäynti on nyt suoritettu.
Mitkä olivat sinun eilisen päivän helmihetket?


Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.

Kaikki maailman
kurjuudesta kärsivät,
puolustakaa niitä!

- Eeva Kilpi -

Ostin Tiimarista ulko-oveen ovikranssin, tähdellistä ;)


Veljeni täyttää ensi vuonna 30 ja koetan saada meille liput elokuiseen Olympiastadionin konserttiin. Toivottavasti tärppää, koska hän on todellinen Cheek-fani! Kuka muu muka-biisi on räjäyttävän hieno bilebiisi!


Lähetän sinulle
hyvää mieltä jokaiseen päivääsi ihanainen


SHARE:

3 kommenttia

  1. No jaa. Mulla on tosi harvoin tylsiä päiviä :D Mutta jos niitä on, päikkärit ja suklaa on aika kovat jutut.

    VastaaPoista
  2. Ilonaiheita tosiaan kannattaa välillä ihan listata. Niin on helpompi huomata että kannattaakin hymyillä :). Eilisen ilonaiheita oli mm. nimipäiväkahvit anoppilassa ja siellä tarjotut herkut ;). Ja tietenkin lapsista iloitsen joka päivä moneen otteeseen. Sain myös valokuvia järjestykseen, mikä oli hieno juttu.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti saat liput Cheekin keikalle. Minä toivon saavani liput Robbien keikalle :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig