perjantai 22. marraskuuta 2013

TGIF!

Viikot laukkaavat eteenpäin sellaista ravia ettei meinaa ohjaksissa pysyä. Taas on perjantai, onneksi! Menin eilen töihin Movemberin mukaisesti viiksissä. Oppilaat katsoivat minua myötähäpeän silmin :D Selitin heille terveystiedon tunnilla miesten yleisistä syövistä ja Movemberin hyväntahdon ajatuksesta! Olivat innoissaan hyvästä ajatuksesta, kunhan heille(kin) kasvaa viikset :D


 Täällä podetaan jälleen poskiontelontulehdusta ja napsitaan antibiootteja.
Oireet johtuvat työpaikan huonosta sisäilmasta, jota tutkittiin jo alkuviikosta.
Kaikilla luokassani on samoja oireita, jotka viittaavat homeongelman oireisiin.



Onneksi edessä on viikonloppua jolloin saa levätä. Perjantai on tehty punaposkisista ruusuista, kynttilöiden säteistä, hyvästä ruuasta, tapaksista, levosta, blogien lukemisesta, hyvästä kirjasta ja pikarillisesta valkkaria.


Kotiin tultua keitän yleensä teetä ja teen pientä purtavaa.
Siitä alkaakin sitten viikonloppuun laskeutuminen. Ajattelin käväistä töiden jälkeen Sisustus Motinissa, koska sinne on tullut myyntiin vanhoja koulujen opetustauluja.


Tästä linkistä löytyy oivaa luettavaa niille, joilla ketutus on suurin osa elämää.


             Illalla nautitaan pikarillinen hyvää juomaa ja suklaalla kuorrutettuja mansikoita.



Pari kuvaa viikolta. Tykkään pitää erilaisia liivejä ja ylläoleva liivi onkin vuosia vanha, mutta silti niin ihana. Alla oleva asuste on juuri sellainen joka päällä tunnen olevani oma itseni. Tummaa, hoikentaa ;)


Yksi ärsyttävimmisttä asioista on se, että nykypäivänä yhteiskunta ja muotilehdet ylläpitävät ja ruokkivat mielestäni vääristynyttä ja  kieroutunutta kuvaa kauneusihanteista. Kaikkien naisten heidän geeneihinsä katsomatta tulisi mahtua aina ja ikuisesti siihen kolmenelosen vaatteeseen ja näyttää ikinuorilta.Kuka uskaltaa enää vanheta aidosti, kun nuorille syötetään ihannetta ikinuorista mummoista? On hienoa ja kunnioitettavaa, että ihmiset pitävät itsestään huolta, mutta jos se menee överiksi ja kaiken ihannoinnin takana onkin vääristynyt kuva itsestä. Olen löytänyt vuosien varrella enemmän itsevarmuutta ja toimin niinkuin sydän sanoo. Ihminen viestittää pukeutumisellaan hyvin paljon. Ulkonäöllään ja pukeutumisellaan voi antaa itsestään bimbon kuvan, vaikka olisi kuinka fiksu. On jännää huomata omasta itsestäni kuinka muoti-ihanteet ja pukeutuminen ovat muuttuneet vuosien varrella. Pidän klassisesta tyylistä ja joskus tykkään hieman räväyttää. Mutta ne glitter biletopit ja kahdenkymmenen sentin pituiset hameet ovat vaihtuneet klassisempiin ja käytännöllisempiin vaatteisiin. Uskallan olla omaitseni.

Minulla ei ole lapsia. Raskaus on kaunista, mutta myös hyvin pelottava asia. Jätän lasten "tekemisen" toisille. Olen huomannut ystävistäni, että raskaus on naisen vartalolle suuri mullistus. Olen huomannut, että mitä pidemmässä parisuhteessa on sitä useammin saa kysymyksiä mahdollisesta perheenlisäyksestä. Aika henkilökohtaista, jos syynä olisi lapsettomuus. Osa on tyytyväisiä raskauden tuomiin muutoksiin kehossa ja osa on aivan kauhuissaan. Olen sitä mieltä, että maailma tarvitsee hyviä tätejä ja jokainen toimii kuten hyväksi tuntee. Kun osaa itselleen nauramisen taidon niin elämä ei ole liian mustavalkoista ja synkkää. Minulla on myös niitä dream on fat ass-farkkuja, jotka roikkuu vaatehuoneessa odottaen sitä aikaa, kun saan kuntoilukärpäsen pureman ja laihdun 10 kiloa. Mutta tämä on vain elämää. Olen aika tyytyväinen itseeni vaikka voisin ollakin laihempi. Mutta ihmisen ulkonäkö ei saa/saisi määritellä ihmisarvoa. Sisäinen hehku ja henkinen hyvinvointi näkyvät ulospäin, kuten ulkonäkökin. Mutta kaikkein tärkeintä on se, että olet sinut itsesi kanssa, viis muista!
Kuuntelen omaa sisäistä ääntäni eikä haaveenani ole ollut koskaan tila-auto, omakotitalo ja lapsikatras. Kuljen juuri niitä polkuja jotka havaitsen itselleni hyväksi. Olen toisinajattelija. Ystäväpiirissäni on paljon ystäviä, joilla on sama ajatus. He haluavat elää elämää miehensä kanssa kahdestaan ja ovat hyvin onnellisia elämäänsä. Teen sellaisia asioita joista tykkään ja pidän siitä, että voin tehdä asioita extempore. Tasapainoisen ja itsehyväksynnän tilan löytäminen ovat tärkeitä osia ihmisenä kasvamisessa. Aina on niitä, jotka ovat vastahankaan eivätkä hyväksy päätöksiäsi ja tekemisiä asioita. Mutta itsevarmasti mene eteenpäin. Hiljainen itsetarkkailu on tärkeä taito. Elämässä on muutama asia, jotka saavat ihmeitä aikaan. Ne ovat ilmaisia ja niitä käyttämällä kaikki on mahdollista. Nöyryys, rakkaus, itsehyväksyntä (pardon my finnish) ja kiitollisuus sekä oman sisäisen äänen kuunteleminen ovat tärkeitä taitoja elämänvarrella. Ja jos on viikonlopun kynnyksellä lemmenhuolia, niin leivo pullaa ja ripauta joukkoon kardemummaa, koska sillä parannettiin aikoinaan lemmenhuolia ja sydämentykytyksiä ;)


Pidetään toisistamme hyvää huolta ja muistetaan sanoa niitä kauniita sanoja, vaikka ne tuntuisivatkin kuinka kliseisiltä. Arvostetaan ihmisten tekemiä valintoja ja heidän elämäänsä, jos he itse ovat elämäänsä tyytyväisiä. Me emme voi tuomita ketään, tuomitseminen tapahtuu aivan jossain toisaalla.


Toivotan teille pehmoisen turvallista viikonloppua!


SHARE:

4 kommenttia

  1. Paskamaisia nuo sisäilmaongelmat, I so feel you :/ Meidän koulu muuttaa onneksi vuodenvaihteessa puhtaisiin tiloihin, odotan innolla et omat oireet helpottaisi edes vähän. Samaa ongelmaa tosin taitaa olla myös työpaikalla... Paranemista sinne, ja rentouttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Nyt siellä on luokallinen poikia, jotka oottelee viiksien kasvua :D

    Tuo sisäilma ongelma tuntuu olevan aikas useassa koulussa "pinnalla"! Mein nuorimmainen (ja koulullinen oppilaita) pääsi tänä vuonna eroon juuri tuollaisesta ongelmasta, kyseisessä koulussa taisteltiin vuosia... Ja nyt kun kyseinen yläaste siirtyi toiseen kouluun, niin toinen koulu siirtyi "evakkoon" siihen samaiseen homekouluun... outoa touhua :/

    Pikaista paranemista sulle ja oikein rentouttavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Parantumisia☆
    Samoja ajatuksia itsestä on minullakin. On vain hyväksyttävä itsensä ja oltava armollinen itseään kohtaan,
    Kuljettava omaa valittua tietänsä, sanoipa muut mitä tahansa.
    Rentouttavaa viikonloppua☆
    -päivi-

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig