perjantai 25. lokakuuta 2013

Tervetuloa Taikkarille!

Kävin toissapäivänä Taikkarilla eli Lieksan Taidetoimintakeskuksella, jota ylläpitää Honkalampi-säätiö. Vierailu oli mieleenpainuvan hieno. Taikkari oli vähän aikaa sitten lopetusuhan alla, mutta onneksi se lopultakin pelastui. Tästä pääset artikkeliin, joka käsittelee lopettamisuhkaa. Taikkarilla käy joka arkipäivä useita eri kehitysvammaisia taitelijoita. Osa käy Taikkarilla kerran viikossa ja toiset taas joka arkipäivä. Taidetoimintakeskus on sijainnut samalla paikallaan Pielisentien varressa jo 21 vuotta. Taikkari on auki ma-pe klo 8-14. Kannattaa vierailla siellä ja samalla saatte hyvänmielen.

 Yhteystiedot:
Lieksan taidetoimintakeskus
Pielisentie 44
81700 LIEKSA

Lieksan taidetoimintakeskuksen sivuille pääset tästä, klik!


Sain vierailultani pienen lehtisen, jossa kerrotaan Taikkarin taustoista seuraavanlaisesti. Honkalampi-säätiön Lieksan Taidetoimintakeskus tarjoaa kehitysvammalain edellyttämää työtoimintaa verrannollista yhteiskunnallista osallisuutta edistävää taiteellista toimintaa, johon sisältyy toiminnallista ohjausta ja kuntoutusta. Taidetoimintakeskuksen toiminta toteutuu Lieksan kaupungin kanssa.

Taiteen tekemisen kautta henkilö tekee itseään ymmärretyksi sekä oppii ymmärtämään omia tunteitaan ja ilmaisemaan niitä. Taidetoimintaan voi osallistua ilman erityisiä lahjakkuuksia.Toiminnan kautta luodaan yksilölliset mahdollisuudet toteuttaa omia vahvuuksiaan taiteen ja luovan työskentelyn kautta. Sosiaalinen kanssakäyminen on osa luovan toiminnan prosessia, ja tämä huomioidaan yhteisten tapahtumien ja toimintojen kautta.



Taikkarilla on myytävänä vaatteita, kankaita ja koriste-esineitä.





 Taidetoimintakeskuksen asiakkaat ovat pääasiassa aikusia kehitysvammaisia henkilöitä ja mielenterveyskuntoutujia sekä lisääntyvänä ryhmänä nuoria aikuisia. Pääasiassa asiakkaat tulevat toimintaan palvelukodeista ja kodeistaan.


Viimeisimpänä työnä taitelijat ovat tehneet näytelmiä varten eläinnaamareita.



Tässä kankaassa ovat värit kohdallaan, aivan upeasti maalattu kangas!



Taitelija Markku työntouhussa.



Pikkutarkkaa ja hienoa jälkeä tallentuu paperille taitelijan siveltimestä.




Alla olevat teokset ovat taitelija Jack Heiskasen taiteilemat, kissat ovat mun ehdottomat suosikit. Tällainen sopisi meidän olohuoneen seinälle erittäin hyvin. Täytyy käydä jututtamassa taitelijaa, jos hän myisi toisen taideteoksistaan :)


Huippumagee käärmetuoli!





 Lieksalainen vastoittain edesmennyt Arja Nevalainen  pääsi teoksellaan taideviinin etikettiin.


Saatavana Alkon tilausvalikoimasta 7.10.02013 alkaen.



Suomalaisten kehitysvammaisten luoma taide ja
laadukkaat viinit kohtaavat Tampereen viinitukun ja Kehitysvammaliiton yhteisessä projektissa.

Domaine Gaydan kotiseutu sijoittuu Etelä-Ranskaan Languedoc-Roussillonin viinintuotantoalueelle. Aurinkoisen ja kuuman ilmaston ansiosta rypäleet kypsyvät viinitarhoilla meheviksi ja eteläranskalaiset viinit saavat täydet tyylipisteet runsaasta hedelmäisyydestään. Domaine Gaydan Viognier-viinissä on avoin trooppisen hedelmäinen tuoksu ja viinin aromimaailmasta voi erottaa aprikoosin ja persikan vivahteita sekä hennon mausteisuuden. Viognier-valkoviini on maultaan mehukkaan hedelmäinen ja maltillisen hapokas. Eteläranskalaista valkoviiniä kannattaa kokeilla esimerkiksi mausteisen thai-ruoan rinnalla tai grillissä tirisevien lohiperhosten kaverina. Domaine Gayda valmistaa viinit luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä.

Hinta: 15,90 €



 Arja Nevalainen voitti vuoden 2012
Papunetin kuvataidekilpailun teoksella
”Varikset rannalla”. Hänellä on ollut yksityisnäyttely ”Lennokas viiva” Lieksan pääkirjastossa vuonna 2007. Arja Nevalaisen teoksia on ollut mukana monissa yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla.





Ihanan iloiset toiminnanohjaaja Inka Kivi-Stranius ja ohjaaja Satu Kokkonen. Ihmiset, jotka tekevät todella tärkeää ja näkyvää työtä. Sadun pitelemää Löytöjä-kirjaa on saatavana Kettuki-taidekeskuksesta, klik! Löytöjä -kirjassa esitellään kaikkiaan 13 taidekeskusta sekä 5 kehitysvammaisille taidekoulutusta järjestävää oppilaitosta. Lisäksi mukana on teoksia kolmeltakymmeneltä kotimaiselta taiteilijalta. Kirja on julkaistu kaksikielisenä, suomeksi ja englanniksi. Kirjan julkaiseminen on saanut tukea Suomen kulttuurirahastolta ja Majaoja-säätiöltä.


Etualalla taitelija Jack Heiskanen.



Honkalampi-säätiön Luova-keskus kehittää menetelmiä, jotka mahdollistavat ja edistävät kaikkien osallisuutta taiteen tekemisessä ja kulttuurissa. Taide kuuluu kaikille, esteet ja rajoitteet ovat voitettavissa. Tarvitaan kulttuuria, jossa erityistä tukea tarvitsevat henkilöt muun muassa kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja liikenneonnettomuudessa vammautuneet ovat tasaveroisina toimijoina.



Luova-keskuksen toiminta on kokeilevaa, muuntuvaa ja eri taiteiden alueet huomioivaa. Toiminta, toteutuu yhteistyössä eri alojen taitelijoiden kanssa. Luovan toiminnan menetelminä ovat mm. kuvataide, tanssitaide, draama, musiikki ja sanataide.
Luova-keskus tuo taiteellisen työskentelyn tulokset julkisuuteen mm.näyttelyinä, nukketeatteriesityksinä, teateri- ja tanssiesityksinä. Tavoitteena on innostaa ja kannustaa taiteen tekemiseen ja tuoda erityistä tukea tarvitsevien oma taide suuren yleisön tietoisuuteen ja osaksi yhteistä kulttuuria. Luova-keskuksen toimintaa tukee RAY.






Tämä alla oleva Jack Heiskasen Lisko-työ on upea. Sen värimaailma ja selkeätlinjat tekevät työstä hienon. Tykkään Jackin tyylistä piirtää ja tehdä taidetta.



 Taikkarilla tehdään tilaustyönä kankaita, myydään itsetehtyjä koriste-esineitä, vaatteita, kortteja yms.




Tässä on hieno taidonnäyte pitsikupista.




Taidetoimintakeskuksen toimitilat sijaitsevat Lieksassa Kulman talossa. Samassa talossa toimii myös Luova-keskus. Päivittäin toimintaan osallistuu 7-10 henkilöä. Toiminta on jaksotettua teemakuukausiin. Päivittäin toimintaan voi osallistua aamu- ja iltapäivisin tai koko päivän ajan. Toiminnan tuloksia esitellään näyttelyissä ja teemapäivissä. Taidetoiminnan lisäksi tarjolla on eritahojen kanssa toteutettuja kursseja.



Erilaisuus ei ole uhka, vaan rikkaus. Erilaisuuden kunnioittaminen on hyvin tärkeää, ja suvaitsevainen ihminen pärjääkin elämässään ahdasmielistä paremmin. Mielestäni täysin normaalia ihmistä ei ole syntynytkään. Kaikki me olemme omalla tavallamme erilaisia. Jotkut saavat sairaangeenin jo syntymässä, joku voi olla asennevammainen ja toinen henkisesti vammainen. Elämä osaa heittää meille jokaiselle erilaisia esteitä. Ja koskaan ei voi tietää jos kohtaamme niin huonon tuurin, että joudumme pyörätuoliin tai mielenterveytymme heilahtaa huonompaan suuntaan niin paljon, että tarvitsemme tukipalveluita. Elämässä pitäisi olla kiitollinen pienistä arkisista asioita.



Sulaudun Marimekon mekkoni ansiosta hyvin taustaan :D



Taitelija-Tiina on käynyt jo useamman vuoden ajan Taikkarilla ja hän on hyvin motivoitunut sekä taidokas taitelija.


Oli ihanaa huomata vieraillesani Taikkarilla, että sen taitelijat olivat niin aidosti innoissaan tästä hienosta paikasta, joka mahdollistaa heidän päivätoiminnan.


Näitä alla olevia kissa-teoksia ihailen ihailemisen perästä. Niiden värimaailma ja muotokieli ovat niin kauniita, selkeää!


Pulp, pulp!



Musiikkituokiota viettämässä musiikinopettajan johdolla.


Kiitos Taikkarin väelle, että sain tulla kuvaamaan ja tutustumaan pieneksi hetkeksi toimintaanne. Kiitos, kumarrus ja suuri halaus!

Tämän hienon vierailun päätteeksi käynnistyy illalla hieno arvonta, joka liittyy Taikkarin! Olkaas kuulolla.


Erilaisuuden hyväksyminen on viisautta!


SHARE:

4 kommenttia

  1. Kissat tauluissa ovat kuin Maija ja Vili <3. Taikkari on ihana paikka ja taiteilijat vielä ihanempia.

    VastaaPoista
  2. Olipas mielenkiintoinen postaus :-) mone laista toimintaa löytyy :-)

    Kissa taulut on aika veikeät :-)

    Mukavaa perjantaita ♡

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta jutusta! Oma äitini on skitsofeenikko, on ollut ihan omasta lapsuudestani asti. Joten erilaisuus on ollut läsnä koko elämäni, joten itselleni se ei ole suuri juttu, mutta monelle on, jopa pelottavakin. Tämän kautta tämän tyylinen kuntoutuminen on tullut tutuksi.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että Taikkari sai jatkoaikaa - tällaiset paikat ovat elintärkeitä! Samoin kuin taidekin;)
    Nuo kankaat ovat mahtavia - niinkuin kaikki muukin tuolla.
    Oikein hyvää viikonloppua sinne Pohjois-Karjalaan!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig