maanantai 12. elokuuta 2013

Beautiful couple!

Selailin viikonloppuna varastosta löytyneitä vanhoja lehtiä ja päiväkirjojani. Lehdistä löysin vuodelta 1999 ikävän uutisen Kennedyn pariskunnan kuoleman. Carolyn Bessette Kennedy ja John Kennedy Jr. olivat todella komea pari! Harmi, että he kuolivat liian nuorina lento-onnettomuudessa. Sitä miettii, miksi joidenkin ihmisten elämä on niin lyhyt.

 Tässä muutama kuva aivan upeasta ja rakastuneesta parista.


 Carolynissa oli tyyliä ja Johnissa komeutta.



Rapakon toiselta puolelta tähän päivään ja arkeen. Tänään alkaa lukuvuosi 2013-2014. Olen erityisluokan 9.luokan luokanvalvoja. Työpäivään mahtuu kaikenlaista perehdyttämisestä, koulun järjestyssääntöjen läpikäymiseen. Haastava vuosi, jatko-opintopaikkojen hakemista oppilailleni ja kaikkea muutakin mukavaa.
Uuden luokan kanssa aloittamisessa on aina oma jännityksensä mutta luotan ammattitaitooni ja kokemukseeni. Kaikki menee varmasti hyvin ja kommelluksiakin sattuu joskus, mutta se on vain elämää. Aamuisen koulumatkan kuljen yksin, matkaan lähtee vanha reppu (Mulberryn Anthony Messenger) mutta hajupyyhkärit on hankittu ja kynät teroitettu. Aion olla koko lukuvuoden ajan luokkani penaalin terävin kynä ;D


Mukavaa viikkoa kaikille täältä sateen keskeltä,

SHARE:

4 kommenttia

  1. Mukavaa alkavaa kouluvuotta. Kaikki menee tietenkin hyvin. Ihmeellistä miten pitkä tämä kesä oli. Minulla on tänään eka lomapäivä ja kylmää on.

    VastaaPoista
  2. Bessetin hääpuku oli täydellinen!

    VastaaPoista
  3. Samoin, mukavaa viikkoa sateen keskeltä! <3

    VastaaPoista
  4. Voi, muistan kyllä kuinka tämän parin kuolema järkytti. Surullista. Tsemppiä opelle uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig