keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Sydämen hyvyyttä ja mielen kauneutta!

Eilen oli kylättelypäivä. Kävin auttelemassa sukulaisvanhusta kotiaskareissa, vuokraemäntämme kävi meillä kylässä ja toi kauniin kukan. Sain kymmenen vuotis synttäreiltä kiitos kortin, se oli kirjoitettu kauniisti käsin. Siis on niin huippua saada käsinkirjoitettuja kortteja ja kirjeitä. Tänä päivänä kun kaikki kommunikaatio käydään melkein netin tai puhelimen välityksellä. Eilen illalla ovikellomme soi ja alakerran naapurin mummo tarvitsi kännykkänsä kanssa apua. Saatiin vika selville ja puhelin kuntoon. Annoin hänelle vielä rasiallisen lakkoja, niin mukava naapuri hän on. 

En ymmärrä miksi naapureilleen pitäisi nostaa nokkaa, koska hyvä mieli ja hyvän päivän sanominen eivät maksa yhtikäs mitään. Voit saada itsellesi ja tuottaa toiselle hyvää mieltä hyvinkin pienillä teoilla. Monet asiat ovat niin maallisia, ja joista pidämme liiaksi kiinni. Tulemme toimeen asimerkiksi paljon vähemmällä tavaramäärällä mihin olemme tottuneet. Aina ei tarvitse saada kaikkea haluamaansa. Ja kuten olen aiemmin todennut niin uskon, että kun teen hyviä asioita, niin saan hyviä asioita takaisinkin päin. Itsekkyydellä ja ainaisella kiirehtimisellä ei ole kovin hyviä kauaskantoisia vaikutuksia. Kun on sydämen hyvyyttä ja mielen kauneutta niin elämä on kaunista ja antoisaa. On oltava sopusoinnussa itsensä ja maailman kanssa. Välittäminen lähimmäisiin syttyy, kun ihmisen sydämessä asuu hyvyys.


Huomatkaa ihana käsinkirjoitettu kirjekuori ja tittelini maininta! Ihanan nostalgista.


Asiasta kukkaruukkuun, eikun muovijakkaraan :D Olen ajatellut olohuoneeseemme Kartellin Stone-jakkaraa siis sivupöydäksi. Mitäs mieltä olette ja onko teillä käyttökokemuksia?


Uudessa kodissamme ei ole minkäänlaista säilytyskaappia vaatteille makuuhuoneessa, joten tilasimme tällaisen säilytyskaapin vaatteille. Meillä on kyllä vaatehuone, mutta se on paljon pienempi kuin edelllisessä kodissamme. Hiipakan tuotteet valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla Kurikan Jurvassa, joten samalla tulee tuettua kotimaista työllistymistä.




Enpä olisi uskonut, että kuvailen vielä Coca-Cola pulloa, mutta ihastuin tähän kivaan ideaan, joka on tänä kesänä Cokispulloissa. Pulloja löytyy kaikilla yleisillä nimäpäiväkalenterin nimillä, kuten Tanja, Jarmo, Satu, Sanna jne. Näin pullot eivät mene sekaisin vaan jokainen tunnistaa oman pullonsa nimen ansiosta.


 Roxetten June Afternoon on yksi kaikkien aikojen ihanimmista biiseistä. Tämän myötä haluan toivottaa teille kepeän kiwaa keskiviikkoa. Minä alan keskittymään hoitotätini olemiseen, koska puolenpäivän aikoja meille tulee ystävättäreni lapsukaiset hoitoon muutamaksi tunniksi. Ajattelin, jos leikkisimme pihalla ja paistaisin lettuja :)


Peace and Love


SHARE:

5 kommenttia

  1. Toista auttaessa, sekä pienistä hyvistä eleistä ja sanoista tulee itsellekin hyvä olo :)

    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Noi colapullot on ihania! Ainoa huono juttu on, ettei voi ostaa pulloa ollenkaan, jos kaupasta ei sillä kertaa löydykään omaa nimeä :--D Kerran yritin, mutta mun olin pakko hylätä Maija-pullo jo ennen kassoja!

    Ja tuo kartellin jakkara on kyllä kätevä, varsinkin pöytänä, kun se mahtuu niin pikkuiseen tilaan. Oon pitkään miettinyt sen hankkimista, mutta jossain kohtaa mua alkoi epäilyttämään sen "kliseisyys". En haluaisi, että mun koti on täynnä näitä niin sanottuja blogisisustustavaroita, koska pelkään menettäväni meidän kodin oman tyylin! Haha vähän hassua ja tyhmääkin tiedän, mutta en vain pääse eroon tästä ajatuksesta :--) Upea se on joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  3. :):) Meillä oli illallisella "FAMILY" coke ;);)

    VastaaPoista
  4. Tykkään näistä cokispulloista. Minulla on äiti-pullo ;)

    VastaaPoista
  5. Läheisistä välittäminen on NIIN parasta. Kyllä naapureita (jos on mukavia) pitää aina auttaa, jos pystyy ;)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig