lauantai 9. maaliskuuta 2013

Keväisen kepeitä ajatuksia




Lauantai, eikä ole minnekään kiire. Paitsi vaatehuoneen siivous on suoritettava tänään. Mutta koska tänään siivousurakka tulee tiensä päähän niin aion korkata pullon skumppaa ja ostaa kimpun kukkasia. Leipoakin voisi jotain hyvää, koska sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähden taksilla kohti leikkauspaikkakuntaa ja en saa syödä yhtikäs mitään ennen leikkausta. Se on vaikeaa minulle, joka on tottunut syömään säännöllisin väliajoin. Eli nyt täytyy ottaa kaikki irti syömisestä :D




Viikonloppu alkaa, ihanaa! Silmissäni siintävät jo pehmoinen uutukainen kotisohva ja lasi viiniä. Huomenna aion katsella kasan ihania tyttöjenleffoja ja vaeltaa järvenrantaan ihailemaan jäätyneitä tyrskyjä kisun kanssa.

Pianhan se onkin pääsiäinen.  En ole laittanut siemeniä itämään vaan ostin kissallemme kissanruohoa, jota herra niipukas ei mutustele vaan sen voi tuunata pääsiäisruohoksi. Odotan jo innolla pyöräily ilmoja, vaikka luntahan tuota on taas säätiedotuksessa luvattu.

Kevät tulee. Pikkuhiljaa, hiipien. Aurinko lämmittää. Korvia ja nenää virkistää, kevään tuoksut. Ihana, ihana aurinko! Pyöreä kultainen aurinko lämmittää myös sydäntä. Räystäät tippuvat (hauska sanont, koska ihan paikallaan ne räystäät ovat :D) ja maantiellä kura lentää. Iltaisin on valoisampaa ja valoisampaa. Lintujen liverrys kuuluu kivasti hiihtolenkillä. Keväässä niin paljon kauneutta, sisälläni kuplii jo. Sitäpaitsi, vielä tulee kesä, aurinko ja voikukatkin varmasti. Kohta on taas armasaika. Sitten tuleekin vappendaali. Kauppaan tulee simaa! (itsetehty on parasta) On pakko ostaa sitä ja munkkeja tietysti myös.  Jos juo liikaa simaa ja syö useamman munkkipossun saman päivänä on ehkä HIUKAN huono olo :D Tällä viikolla on ollut niin paljon tekemistä, vaikkakin mukavaa sellaista, iltaisin ei malttaisi mennä nukkumaan ja aamullakin herään ihan liian aikaisin. Vanhuus vai kevät?

                                   Joko olette laittaneet kotiinne pääsiäistä?
"Jaksaakseen on opittava katsomaan,
kuuntelemaan tarkkaan,
josko jossain helähtäisi
jokin pieni sävel
lämmin sana
hymyn häivä
ruskojuova pilven raossa.
Ja on, on se siellä.
Aina se kuitenkin on."

- Maaria Leinonen -


Reippautta viikonloppuunne tai sitten rentoilua, juuri sellaista viikonloppua kuin sinä haluat!

                                                      Pus och Kram!
SHARE:

8 kommenttia

  1. Sinulle on suotu taiti kirjoittaa kauniisti ja veikesästi. Tekstejäsi on aina kiva lukea. :)
    Aurinkoista päivää ja nauti viikonlopustasi! <3

    VastaaPoista
  2. Aurinkoista viikonloppua sinullekkin! :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä tosi ihanaa kun tulee kevät <3. Prismaan on tullut jo simaakin myyntiin :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig