maanantai 4. helmikuuta 2013

Runebergintorttuja ja päiväunelmia

Maanantai on illassa ja pitkä työviikko edessä. On kiva olla terve, ajattelin käydä tänään uusimassa kuntosalikortin. Vaikken niskan takia pysty paljoa tekemään käsillä niin silti siellä on monta laitetta joita pystyn käyttämään :) Oletteko käyneet Pariisissa? Minulle se on käymätön kohde, mutta Pariisin lentokentällä olen vaihtanut lentokonetta toiseen. Aiotteko matkustaa tänä keväänä tai yleensäkin tänä vuonna jonnekin ulkomaille? 



Me ollaan yleensä matkoilla joka loma ja nyt tänä vuonna hiihtoloma taidetaan viettää kotosalla tai sairaslomalla, koska odotan aikaa kaularangan välilevynpullistuman leikkaukseen. Puhelinsoitto leikkaukseen voi tulla mikä päivä tahansa, joten matkaa ei voi varata. Mun tuurilla, jos varaisin matkan niin se leikausaika sattuisi juuri loman ajankohdaksi. Kaikkein paras olisi, jos leikkausaika tulisi nopeasti, ei kerkeäisi jännittää. Olen ilmoittautunut ottamaan vastaan myös peruutusajan, kunpa se olisi pian. Odottavan aika on pitkä. Mutta uskon, että toivun nopeasti ja hyvin leikkauksesta :)

                                    
                         Käykö muilla kissa-ihmisillä öisin usein näin?

Leivoin runebergintorttuja, koska huomennahan on Runebergin päivä. Mikäli runebergintorttuja ja laskiaispullia saisi syödä vain yhtenä päivänä vuodessa, olisi se melko ankeaa. Siksipä kannatan näiden sesonkiherkkujen leipomista jo hyvissä ajoin. Mun mielestä laskiaispullaan kuuluu kermavaahto eikä mantelimassa! Valmiit runebergintortut kostutetaan joko punssilla tai rommilla. Itse kostutin tortut rommilla. Näistä torttu-jutuista tulee aina mieleeni Putouksen sketsihahmo Marja Tyrni :D


         Kuuluvatko runebergintortut ja laskiaispullat Teidän 

                               suosikkeihinne?
Alla oleva runebergintorttu on ostettu kaupasta ja ylläolevat leivottu itse.
                            Ja kyllä itsetehdyt ovat niitä parhaimpia! 



Nukuttiin kisun kanssa päikkärit,tunnin tai kaksi, unissa vieraili mennyt aika ja rakkaat ihmiset, joita voi nähdä enää unissaan. Tekee yllättäin mieli leipoa, puuhata keittiössä koko ilta, nuuhkia välillä huumaavaa tuoksua ja olla tyytyväinen pienistä arkisista asioista. Niistä, mitä on täällä kotona, lähellä, omia. Muusta viis ♥ Illalla onkin luvassa hyvää ohjelmaa mm. Matkaoppaat, Hansin matkassa ja Satuhäät!
                              
                               Makoisaa maanantai-iltaa murut :)


Ps.Huomenna esittelen Teille rakkaat lukijani uutukaiset Pradani ja tällä viikolla luvassa on myös laukku- ja kenkäpostaus!

 
SHARE:

10 kommenttia

  1. Laskaispullat hillolla uppoaa kyllä meikäläiseen! :)

    VastaaPoista
  2. Nuo tortut on niin hyviä :-) saa nähdä saanko tänä vuonna aikaiseksi leipoa. :-) meillä kisut ei ole yöllä makuuhuoneessa kun miehellä astma,niin ihana kun olisikin. Päikkärit on ihana kyllä ottaa kisujen kanssa :-)

    VastaaPoista
  3. Mekin koetettiin aluksi, ettei kisu tulisi sänkyyn mutta ei pientä raaskinut ajaa poiskaan kun niin nätisti nukkuu jalkopäässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, ne on kyllä maailman suloisia silloin :-)

      Piti vielä laittaa että Pariisia suosittelen lämpimästi :-) Siellä riittää katseltavaa :-) Kerran olen käynyt ja viimeiseksi ei jäänyt :-)

      Poista
    2. Oon matkaillut ympäri maailmaa paljon mutta en oo käynyt Ranskassa, saatikka Pariisissa. Mulla on sivistyksessä aukko :D Se täytyy korjata!

      Poista
  4. Pariisi on kaunis kaupunki <3 Käytiin siellä mieheni kanssa ensimmäisellä yhteisellä lomalla, kun kierreltiin Ranskaa ympäri :)

    Namnam, runebergintortut on kanssa niin hyviä :)

    VastaaPoista
  5. Onpas hyvän näkösiä torttuja (jep, mullakin tuli Tyrni mieleen). Joka vuosi himoitsen runebergintorttuja ja laskiaispullia, mutta olen todella laiska leipomaan niitä itse tai edes ostamaan kaupasta. Jospa tästä vuodesta tulisikin poikkeus :)

    VastaaPoista
  6. Me olimme pari vuotta sitten Pariisissa ja kyllä oli kaunis kaupunki! Olemme taas huhtikuussa menossa, mutta muita suunnitelmia :))

    VastaaPoista
  7. Juuri äsken leivoin Runebergin torttuja. NAM ja laskiaispulla ehdottomasti hillon kera. En voi sietää mantelimassaa.

    Pariisissa olen käynyt 5 kertaa ja tykännyt siitä aina. Viimeksi kävin 2010 kesällä. Olisi jo korkea aika päästä uudelleen.

    VastaaPoista
  8. Oon matkustellut paljon Euroopassa, Välimerellä ja Meksikossa mutta en oo käynyt Pariisissa, mulla on sivistyksessä aukko :D Se täytynee korjata!

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig