tiistai 26. helmikuuta 2013

Puutarhaunelmia

                                                    kuva Weheartit.

Elämä on vaan joskus vähän liikaa velvollisuuksia ja kiirettä! Yksi kauneimpia "elämän ohjeita" on; Kulje unelman vierellä, ei sen päällä, edellä tai takana. Vain vierellä ja hellästi pitäen kiinni, niin vain, että tietää sen olevan siinä:). Jotenkin noin se taisi mennä tai ainakin pointti tulee ehkä selville;)? Olen miettinyt jo jonkin aikaa parvekkeemme kevätsisustusta. Meillä on ihan kivankokoinen lasitettuparveke. Lasitus takaa sen, että parveke voi olla loistossaan ympäri vuoden, talvella se on talvipuutarhamme :D

Kenties voisin hankkia minikokoisen kasvihuoneen yrteille, tomaateille ja muille syötäville rehuille. Kyykkisin niiden äärellä kauniina kesäpäivinä lierihattu kallellaan ja nauttisin työni hedelmistä.Minulla olisi nimikko puutarhalapio. Söisin itse kasvattamiani rehuja nautinnolla ja kirjoittaisin niiden kasvattamisesta kyllästymiseen saakka.

                                                     kuva Weheartit

                                                            kuva Weheartit
Mutta mistä voisi aloittaa, kun ei edes erota pensasta puusta tai miten päin sipulikasvi laitetaan kasvamaan? Ja ne kasvuvyöhykkeet? Hepreaa! Kevään tullen alkaa taas telkkarissa pyöriä erilaisia puutarhan ehostusohjelmia. Joskus raivostuttaa ohjelmat joissa perä jälkeen on vain moni tuhat neliöisiä pihoja jo valmiiksi kauniina. Suunnittelijat kantavat pihoihin designkalusteita ja sisustavat pihat viimeisen muodin mukaan, niin ettei värit riitele keskenään. Mökit muistuttavat pieniä linnoja, jotka minun maailmassani ovat ympärivuotisia asuintaloja. Olisi hienoa jos mentäisiin aivan tavallisen keskimääräistä köyhemmän ihmisen mökille tai kotiin ja stailattaisiin mökki DIY-jutuilla. En ole vielä nähnyt yhtäkään puutarhaohjelmaa, missä selitettäisiin asiat selkokielisesti puutarhatampioille, tyyliin tämä on sipuli, josta tulee kukka, ja sipuli pannaan keväällä maahan näin ja kesällä siitä kasvaa kukka. 

                              Taikka voitte sisustaa mun minipuutarhan, tykkäisin!
                                                         kuva Weheartit

Oletteko joskus käyttäneet hyödyksi puutarhasuunnittelijan palveluita? Paljonko sellainen maksaa? 
                                                               kuva Weheartit

Uudenkin viikon alku on saanut matkaansa vahvoja tunnelmia. En tiedä onko suru vai hiljaisuus voimakkaampana, mutta tunne on vahva. Ystäväni kanssa juteltiin kuinka jokin yllättävä ikävä asia tai suru vie jalat alta, ei voi kuin itkeä, loputtomasti. Voiko suruun kuolla? Kai. Ei se ainakaan vahvista alkuun, se syö sisintä, vie voimat. Surulle ei voi tulla immuuniksi. Kyky itkeä on silti suuri lahja. Minulla on ainakin isäni geenit,  kädet ja varpaat, mielestäni vartaloni kauneimmat osat. Samanlainen hymy, samanlaiset suuret pohkeet, taipumus iltasyöpöttelyyn, korkeaakin korkeampi kolestroli ja luomet samoissa kohdin.



Viime yönä olin taas kerran matkoilla. Menneen ajan ihmisten kanssa, niiden joiden kanssa voit tavata enää unimaailmassa. Heräsin. Makasin selälläni sängyssä, silmät niin täynnä kyyneleitä, etten nähnyt mitään. Halusin niin kovasti nukahtaa uudestaan samaan uneen, mutta eihän sellaista ikinä tapahdu.Mietin, mahtaako ihmisen mieli tuoda noita unia pohdittavaksi vähitellen, pieni osa kerrallaan, jottei murskaantuisi kaikkien niiden tunteiden alla. Unet ovat elämänpuutarha niistä versoaa asioita päiväelämäämme. Kroppa on puutarhamme, josta pitäisi pitää hyvä huoli. Elämä on kuin puutarha, se ei tule koskaan valmiiksi. Jos elämänpuutarhaa hoitaa hyvin, saattavat asiat järjestyä - tavalla tai toisella - olosuhteitten rajaamissa puitteissa. Puutarhan kasveja voi suunnitella ja kasveja hoivata, mutta ei ole minkäänlaisia takeita, että perusteellinenkaan suunnittelu tuottaisi toivottua tulosta. Mulle on tullut näin vanhemmiten kummallisia uusia harrastuksia. Viime syksynä ravasin marjametsässä ja pari viime vuotta olen ollut innostunut pienviljelyksistäni :D Onko tää normaalia? Aiotteko te alkaa kevään tullen multasormiksia?

                                                             kuva Weheartit

              Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhan hoito.
                                       Kiinalainen sananlasku 

SHARE:

2 kommenttia

  1. Unet ovat kyllä merkillinen asia. Olisi mielenkiintoista osata tulkita tiettyjä unia. Minä en ole ollenkaan viherpeukalo, mutta ihastelen mielelläni upeita pihoja ja puutarhoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä unia oppii tulkitsemaan kunhan antaa aikaa ja miettii tämän päiväelämämme tapahtumia :)

      Poista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig