sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Keep calm and ...

Taas on sunnuntai ja huomenna taas uusi viikko. Pitkiä työpäiviä edessä mutta viikon kuluttua olenkin hiihtolomalla ja sen jälkeen pääsen leikkaukseen, josta jään  6-8 viikon sairaslomalle. On siis koko hiihtoloma aikaa tehdä sellaisia asioita, joita minulla ei ole mahdollisuus tehdä sairaslomalla.

Jaksamisvinkkini:
Tapojaan, elämäänsä,  ja tottumuksiaan voi muuttaa, jos sitä oikeasti haluaa. Ja jos sitä oikeasti haluaa, muutoksen tekee vaikka ihan tavallisesta perjantaista alkaen. Silloin ei lupailla viikkokausia elämäntavan muutoksella vaan tartutaan asioihin heti. Ei syödä niitä sataa viimeistä suklaarasiaa kaapista ja aloiteta laihista vasta sitten.

-Tee vain välttämättömin. Jos tekemättömiä töitä on paljon, unohda hetkeksi kaikki "ylimääräinen". Kun deadlinet painavat päälle, ei kannata stressata salille ehtimisestä tai kavereiden tapaamisesta. Salille ehtii myöhemminkin ja kaverit ymmärtävät. Kunhan olet rehellinen ja kerrot, että nyt on niin kiire, enkä ehdi, vaikka miten haluaisin. Tekosyyt loukkaavat. Ole rehellinen itsellesi!



Karvakamun kanssa lenkkeily on tehokasta ja terapeuttista, siinä saa liikuntaa ja tutustuu uusiin ihmisiin.




-Sinne salille kannattaa silti mennä ja kavereita tavata, jos siitä saa ekstraenergiaa. Kudo keskeneräinen villasukka valmiiksi, jos siten saat ladattua uutta energiaa tekemättömien juttujen hoitamiseen. Kunhan se villasukka ei ole yksi "hoidettavista jutuista". Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan?

-Hemmottele itseäsi! Salli itsellesi ihanaa jäätelöä tai karkkipussi. Osta ne ihanat kengät - mitä vain mieli tekee. Ei ehkä kannata sallia itselleen suklaalevyä joka päivä koko lukuloman ajan kirjoituksiin valmistautuessa, mutta ehkä stressaava vaihe ei ole paras aika tiukan dieetin noudattamiselle. 


Vaikka vartioisi painoaan, niin hyvä ruoka ja seura ovat parhautta ♥ Yhdessä vartioitu paino on mukavampaa ;)



-Vaikkei väsyneenä aina siltä tuntuisi, liikkumalla saa lisäenergiaa! Rankan päivän jälkeen lenkkipolku ei houkuttele, mutta lenkin jälkeen on paljon energisempi olo. Mikään ei ole niin hyvä aloitus päivälle kuin juoksulenkki. Sen jälkeen jaksaa vaikka mitä!

-Panosta uneen ja ruokaan. Näiltä ei kannata nipistää aikaa muuhun. Väsyneenä kukaan ei ole tehokas. Terveellinen aamiainen aloittaa ainakin minun päiväni ihan eri tavalla kuin pelkkä kahvikupillinen. Aamu on päivän tärkein hetki, voit aloittaa päiväsi ajattelemalla hyviä ja kauniita asioita. Ruoan laatuunkin kannattaa kiinnittää huomiota - minä ainakin väsähdän entistä enemmän, jos syön liian raskaasti. Minusta ruokaisa salaatti tai keitto on parempi vaihtoehto kuin kermainen pasta tai rasvainen pikaruoka.
                                 Rakas kummipoikani ja hänen ihana äitinsä

-Pyydä apua ja delegoi jos vaan mahdollista. Minä olen ollut sellainen, etten haluaisi myöntää, etten ole superihminen. En halua sanoa, etten ehdi tai jaksa.Olen oppinut tämän taidon kantapään kautta.


Ostin ystävättärelleni häälahjaksi kuvasa olevan suomalaista käsityötä olevan kynttilä/kukkavaasin.

Perusjuttusia, mutta väsyneenä ja kiireisenä minä ainakin unohdan helposti nämä jutut. Kerään usein kilometrin mittaista to do -listaa, valvon myöhään ja olen liian kiireinen syödäkseni. Aamulla väsyttää ja vannon aamuisin, että kotiin palatessani otan päikkärit mutta kun olisi päikkäreiden aika, niin ei nukutakaan. Onkin kauhea touhu päällä :D

Iltapostauksessa esittelen alelöytöni. Siis käsittämätöntä löysin juuri sellaisia vaatteita joita lähdin etsimäänkin :)

Minulla on jossain pohjimmaisena kaikkeen kuitenkin syvä luottamus. Kaikki selviää kyllä, lopulta. Antaa virran kuljettaa, toivon asioiden menevän hyvin jospa ne menisivät vielä paremmin.  Toisaalta joskus suurinta vahvuutta on olla heikko. Elämä etenee aaltoilemalla, aina ei voi olla kivaa, mutta elämäänsä voi vaikuttaa suuresti. Aina en ole sitä osannut. Silti, edelleen on joskus hankala näyttää omaa heikkoutta. Minulla on aika vahvan ihmisen kuori. Se on ajoittain surullista, että piikkikuoren alla, siilinkin hellyys piili. 
On turha kadehtia ja verrata itseään toisiin ihmisiin, jokaisellahan on joskus vaikeaa elämässään. On taito osata elää omaa elämäänsä, eikä elää elämäänsä toisten odotusten mukaan. Antaa virran viedä, se ohjaa meitä. Olen pohjimmiltani aika onnellinen. Joskus silti mietityttää, että onko elämä joillekin tarkoitettu ainaiseen skumpan juomiseen ja toiset kadehtivat sitä vierestä? Eikö oma elämä sen monine sisältöineen ole kuitenkin se elämän suola? Siitä voi tehdä oman näköisensä,  mutta se vaatii työtä. Sydämen asioita Surullista on myös se, jos rakkaudelle ei anneta sitä tilaa minkä se tarvitsee.
Kuinka Teidän viikonloppunne on sujunut? 
Paljon halauksia teille lukijani ja enkelten siipien kosketuksia
SHARE:

6 kommenttia

  1. Aamupiristys lukiessa tätä :-) Tästä päivä lähtee. Iltavuoro kutsuu :-)

    Oikein mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työniloa sinulle Seija ja ilon ja voiman enkeleitä päivääsi <3

      Poista
  2. Olipa taas postaus, jossa on paljon viisautta. Minä en vielä tähän ikään asti ehtineenä ole tuota kaikkea sisäistänyt. Välillä tuntuu, että olen jo vähän onnistunutkin, mutta sitten kiire pukkaa päälle ja unohdan suit sait sukkelaan kaikki elämänhallinnan tavat. Mutta ikä onneksi opettaa edes jotain: osaan olla itselleni armollisempi. Tiedän, että elämä kuitenkin loppupeleissä kantaa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle ja jätähän aikaa levollekin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla luottamusta ja vahva usko siihen, että virta vie ja tuo myös niitä hyviä asioita eteemme. Kun on avoin ja rakastaa niin ei voi mennä mönkään. Elämähän on oppimista, joka tuo eteemme erilaisia tunteita ja tilanteita. Ne on vaan selvitettävä. Ei elämä paha ole, mutta helpolla täältä ei päästä. Kiitos, kun jätit kommentin :)

      Poista
  3. Olipas ihanaa lukea tätä. :) Piristää kummasti. Miullakin on aina paha tapa se, että haluaisin ottaa sen siestan, edes pikkuisen, mut silti siesta-aikaan olen tekemässä jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas ihanasta postauksesta.

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig