sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viikonlopun tunnelmia kuvin!

Aivan alkuun ekologinen munanpaistovinkki! Tarvitset siihen kanamunia, piastorasvaa ja sipulin. Sipulista teet varsin suuren sipulinrenkaan. Laita rengas kuumalle pannulle kera lorauksen öljyä tai voita. Riko renkaan sisään kananmuna ja voila saat kauniin pyöreän kananmunan, eikä tartte ostaa erikseen kananmuna-muottia...
Juhlistimme syntymäpäiviäni Salutorgetissa Helsingissä neljän ystävättäreni ja veljeni kanssa. Söin kolmen ruokalajin scandinavian menun mutta koska tunnelma oli katossa en muistanut napsaista kuvaa alkupalasta eli toastskagenista, joka oli mielettömän hyvä. Salutorget on tunnelmallinen ja sisällä vallitsee kaunis mijöö, 1820- rakennettu ja ravintolan paikalla on ollut ennen aikoja sitten pankkiholvi. Suosittelen tekemään pöytävarauksen, koska viikonloppuisin Helsingissä on vaikea päästä syömään ravintolaan ilman pöytävarausta.

Yhden ystäväni saapumista odottelimme hotellihuoneessaamme :) Meillä oli huone neljännessä kerroksessa, jonne piti mennä niin, että jäi hississä pois kolmannessa kerroksessa ja käveli pienen matkan neljänteen kerrokseen. Hotelli aivan täyteen buukattu. 

Veljeni söi talon hampurilaisaterian. Jossa mukana oli tasan 8 itsetehtyä perunatikkua.
Scandinavian menuun kuului alkuruuaksi toastskagen(muttaunohdin napsaista kuvan) Pääruuaksi oli Prässättyä vasikanrintaa, pernepyreetä ja kermaista tryffelikastiketta
 Eräs ystävävättäristäni nautti kermaista lohikeittoa, yksi blinejä ja kaksi samaisen annoksen kuin itsekin. Pääruoka oli hieman pettymys mutta nälkä lähti erittäin hyvin kolmen ruokalajin illallisella. Ei tarvinnut poiketa enää Jaskan grillille ;D

Yksi ystävättäristani nautiskeli uunijäätelöä.
Omaan menu:hun kuului creme brulee, joka oli näinkin makean persolle tosi kova pala syötäväksi.  Mielettömän makea ja suuri annos, nam!
 Aika hujahti yhdessä hujauksessa ja ruokailun jälkeen menimme nukkumaan. Kipeä olo ja täysi vatsa olivat sellainen yhdistelmä ettei unta tarvinnut enää hakea.
                Päätettiin, että kesällä lähdetään tyttöporukalla Tallinnaan :D
Tällaisia lahjoja sain ystäviltäni :) Aivan yllättäen, en odottanut nimittäin minkäänlaisia lahjuksia. Lahjoissa näkyy lahjan antaja nin selvästi ja aina kun kotona satun näkemään tietyn tavaran muistuu siitä mieleeni mukavat synttärini.


Helsingin arkkitehtuuri on jotain niin kaunista! Olisin valmis muuttamaa milloin vain keskustaan JOS saisin sellaisen mahdollisuuden ja rahaa olisi kuin roskaa!SIIS JOS!
  Iittalan vitriini onkin ollut ostoslistallani, siellä on hyvä säilyttää koruja.
 Taitelija ystävättäreltäni sain kissaihmisenä senttipussin, jollaista vailla olenkin ollut. Ystävättärelläni oli viime kesänä taidenäyttely Pariisissa :)
 Bodyshopin vartalovoide ja suihkugeeli kera pesupallon, hauska Tyttöjen juttuja- kirja sekä
Pentikin kaunis tuikkukippo, kynttilöitä, tulitikkuja ja herkutuksia. Kiitoksia ihanaiset <3
Stockan kulmalla on shampanjabaari One Tiny, josta saa pieniä suolaisia ja makeita suupaloja ja shampanjaa. Pieni ja todella tunnelmallinen paikka, suosittelen!


Suurin osa kävijöistä ottaa varmaankin vain ne yhdet, ja jatkaa matkaansa, eli paikkoja vapautunee myös melko nopeasti jos ei heti tärppää.
One Tinyssa on näkymä Bulevardille ja Mannerheimintielle. Siinä on kiva istuskella ja katsella kiirehtiviä ihmisiä. Veljeni tarjosi mulle lasillisen skumppaa synttäreideni kunniaksi.

Vuittonilla oli jälleen kerran hauska näyteikkuna. Veljeni kävi ostoksilla Vuittonila. Hän osti musta/harmaan todella hienoksi harjatun lampaanvilla kaulaliinan. Palvelu oli jälleen todella hienoa ja meidät saateltiin ovella saakka ostosten jälkeen. Itse maltoin mieleni ja olin ostamatta rannekorun jota olin kyllä netistä katsellut. Koska useimmat LVkoruista ovat mielestäni aivan ylihinnoiteltuja laatuun sekä materiaaliin nähden!
Junassa katseltiinkiin jo iPadilta seuraavaa osto kohdetta Vuittonilta...

Helsingissä alkoi juuri ennen lähtöämme pyryttämään lunta mutta vielä tässä kuvassa näkymä ei ole kovinkaan talvinen. Stockalta kerkesin käydä nappaamassa kisullemme herkkuja tulisiaisiksi ja messuilta ostin kivan tumman violetin pellavatunikan. Messuilla tein mehiläisvahasta kynttilän, tutustuin uusiin kivoihin juttuihin ja nöin pari tuttavaakin. Jorma Uotinen oli aivan huikea esiintyjä, hänen kanssaan voisi viettää enemmänkin aikaa :D


Educamessut olivat todella antoisat ja sainkin hankittua sieltä koulullemme hieman kuvismateriaalia paljon halvemmalla kuin tilaamalla verkosta.Osa opettajista jatkoi vielä matkaansa risteillen mutta itse ne olisi jaksanut enää risteillä. Junamatka sujui höpötellen työkaverini kanssa ja nukkuen. Ja ne uniharjoitukset jatkuvat taas. Olen nukkunut 15 tuntia ja uni jatkuu taas kohta. Kunpa olisin huomenna sen verran terve ettei lääkäriin tarvitsisi mennä uudestaan. Se kun ei ole mitään halpaakaan. Kuulostan aivan siltä kuin olisin polttanut norttia kaksikymmentä vuotta. Mutta tupakanpoltto ei kuulu harrastuksiini, olisin muuten jo varmaan mullan alla.


Kävin ostoksilla H&M Homessa ennen junan lähtöä ja huomenna alkaakin arvonta, jos toinenkin ;)

        Tsemppiä tulevaan viikkon, mun viikko alkaa sairaslomalla.


SHARE:

3 kommenttia

  1. Aivan ihanat synttärikemut! :) Kuulostaa tosi ihanalta reissulta. :) Pääsisinpä miekkii. Ja toi kananmunavinkki on tosi hyvä, eipä ole tullutkaan koskaan mieleen, vaikka kananmunia tykkään paistella ja haluisin niiden olevan juurikin pyöreitä. Esteettisyys myös ruokalautasella on tärkeää! :D

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia ja ihania lahjoja olet saanut! :)

    VastaaPoista
  3. Tunnelmalliset synttärit. Mäkkärissä ei olisi päässyt samaan tunnelmaan :D Tosin en kyllä tykkääkään mäkkärin ruuista. Lahjat tulivat aivan yllätyksenä ja kaikki vielä tarpeeseen :)

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig