perjantai 4. tammikuuta 2013

Mansikkainen pizzaperjantai!



                                  Tää oli muuten erinomainen perusamerikkalainen ravintola Riiassa.

Tänään on ollut monta ilonaihetta, mutta samalla voin todeta,että TGIF! Kolmen päivän pituinen työviikko oli just sopiva. Oppilaani ovat "kasvaneet" joululomalla ja nyt luokassa on työrauha. Tätä on haettu koko syksyn ajan ja nyt kova kuri ja tehty työni luokan eteen tuottaa tulosta.ä on just opettajantyön kohokohtia, kun huomaa oppilaissaan kehitystä tai he oppivat jonkin uuden asian. Se oivaltamisen ilo :)Kun minut valittiin opeksi tähän kouluun niin minulle sanottiin, että vastassa on erittäin kova ääninen ja levoton luokka. Ja niin olikin! Käämit ovat palaneet muutaman kerran viime syksyn aikana ja minusta on kasvanut itsehillinnän mestari :D


                                                                                    kuva lainattu täältä.

                                                             kuva lainattu täältä. 

Edessä koko viikonloppu ja aikaa touhuilla kaikkea mukavaa. Ystävättäreni tulee illalla meille, höpötellään ja herkutellaan. Ensi viikolla hän palaakin taas ulkomaille opintojensa pariin.

         Kerään näyttää sisustustyynyjä :D Niiden avulla on niin helppo vaihdella sisustustukseen värejä. 
             Meillä on sohvalla monen monituista tyynyä. Seuraava sohva tuleekin olemaan "heittotyynyillä"
                                                                                       varustettu. 

Meillä syödään usein perjantaisin pizzaa ja tämän takia halusinkin jakaa teille hieman erikoisemman pizzan ohjeen. Itse tykkään mansikasta ja laitoinpa sitä pizzaankin, toimii! Pizzahan on todella loistavaa syötävää, mutta voiko makea ja mansikkainen pizza olla yhtä hyvää kuin suolainen pizza? Voisi sanoa, että mansikkapizza ei vedä vertoja suolaiselle pizzalle, mutta on kyllä kilpailukykyinen makeiden piirakoiden kanssa. 



Pohjaksi tee aivan tavallinen pizzapohja.

Täytteet,
tomaattikastiketta
mozzarellaa
salamia
kirsikkatomaatteja
parmesaania
mansikoita
rucolaa

Laita uunipellit uuniin ja lämmitä uuni 250 asteeseen. Pellit siis kuumenevat. Kun uuni lämmin, siirrä levitetyt/kaulitut taikina pelleille ja laita ne uuniin noin 5-7 minuutiksi.

Levitä tomaattikastike pizzapohjan päälle. Asettele salamiviipaleet pohjan päälle. Leikkaa kirsikkatomaatit puolikkaksi ja ripottele pohjan päälle. Murenna mozzarellaa pizzan päälle ja raasta parmesaania. Laita pizza uuniin ja paista noin 5 minuuttia.

Kun pizza on valmis ripottele päälle vielä pilkotut mansikat ja rucola.


Mutta nyt otan rennosti, sytyttelen kynttilät, lohkaisen palan pizzaa ja rentoudun. Eikä pikarillinen sihijuomaa  palan painikkeeksi ole ollenkaan hassumpi juttu! Hei, ja kohtahan alkaa Mamma Mia-leffakin ;)Millainen teidän perjantai-iltanne on? :)

                                                              kuva lainattu täältä.

                                          Tunnelmallista perjantai-iltaa :)  
                                                           PS. Arvonta-aika lähestyy ;)
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig