lauantai 26. tammikuuta 2013

Lauantai ja messupäivä

Täällä ollaan tekemässä muutaman tunnin kuluttua lähtöä Educamessuille. Aion mennä kuuntelemaan Jorma Uotista ja muita kiinnostavia luennoitsijoita sekä tutustun näyttelilleasettajien materiaaleihin, jotka yleensä ovat mielenkiintoisia. Olo on edelleen kipeänläinen mutta minua innostaa suuresti se tietomäärä, jonka messuilta yleensä saa. Juna lähtee illalla kohti kotia ja olen kotona puolen yön aikoja :) Sitä ennen täytyy käydä Stockan Delistä matkaeväät! Matka menee nukkuessa, koska tämä olotila vaatii lepoa.

Linda Evangelista "Jumala loi minut näin kauniiksi. Jos en olisi kaunis, olisin opettaja.


Jos jotain toivon, toivon juuri tämän hetken. Tässä kun taitaa olla ihan kaikki, minulle. Tässä ja nyt. Tällä hetkellä. Paitsi tän angiinan ja kuumeen voisin antaa pois! 

Mutta loputtomalta tuntuva talvi on ikävä asia. Olen kahden vaiheilla. Toisaalta luminen maisema on kaunis ja toisaalta haluaisin jo nähdä kevään vehreyden. Aamuisin ajellessani töihin tulee usein tunne, että saisi repiä tummuuden pois ja sieltä pilkahtaisi edes hieman auringonvaloa. Toisaalta työmatka vaikeutuu aina lumen tullessa. Lueskeltuani Mietteitä matkanvarrelta-blogia taannoin, listasin asioita joista olen kiitollinen.
Elämä tuntuu välillä palapeliltä, joka ei vaan suostu ratkeamaan. Haluan kertoa muutaman asian, joista olen kiitollinen,



                                        kuva lainattu klik,klik!
- Olen kiitollinen rakkaastani ja siitä, että saan rakkautta takaisin. Olen kiitollinen myös jokaisesta tiellemme sattuneesta, välillä kovastakin, vastoinkäymisestä (isiemme kuolemat) - niiden jälkeen ja yhteisten ponnistelujemme tuloksena olemme joka kerran vahvistaneet parisuhdettamme entisestään. Toivon, että niin on aina.
-Olen kiitollinen ihanasta kisustamme.Kisu-kis-kisumme on puhdasta kultaa, ainutlaatuinen, herkkä, kiltti, niin kovin viisas. Herkkyys ja viisaus näkyvät jo hänen katseestaankin. Äärimmäisen ihmisrakas, sylikissa. Kovin tottelevainen: uskoo yleensä heti sanan ei. Tosin katsoo aluksi kauniilla suurilla silmillään, että miten voit kieltää minulta mitään. Tykkää, kun pusutetaan otsaan Intiapilkun kohdalle. Olen kova ikävöimään kisua matkoilla. Hän saa aina Helsingin reissulta palatessani Stockan tuliaisia.


- Olen kiitollinen siitä, että minulla on mielenkiintoisen haasteellinen ja mukava työ. En enää välitä vaikka se välillä väsyttää, on raskasta usein henkisestikin (mikä työ ei olisi?), mutta jokainen päivä on ihanan erilainen. Sillä maksan laskuni, asuntomme, ruokani, matkani ja harrastukseni. Kaikilla ei sitä ole, joten miksi valittaisin?




                                      kuva lainattu klik,klik!


- Olen kiitollinen siitä, että minulla on koti ja ihana äiti ja pikkuveli. Hyvä koti onkin, lämmin ja turvallinen. Tietysti on paikkailtavaa, ja välillä haluaisin asua ihan muualla. Mutta täällä on onni ja se on elämän tärkein asia. Niin kauan kuin tässä asun, aion muistaa sen.Koti on paikka missä voi vain olla. Voit olla sellainen kuin olet.Koti on turvallinen satama elämän myrskyissä. Se on maailman paras paikka.Se on myös rauha sydämessä, paikka ja olotila, mitä ei voi ottaa minulta pois. Minun kotini on myös Taivaan Isän luona (vaikken kovin uskonnollinen olekaan) ja hänen luokseen pääsen rauhallisessa paikassa. Koti on paikka mihin kotini luon.

- Olen kiitollinen terveydestä. Minulla on parikin kroonista vaivaa, muttei mitään hengenvaarallista. Sen sijaan, että sairaina päivinä (lue: välilevynpullistuma niskassa, joka hoituu leikkauksella ja angiina) vihaan maailmaa, yritänkin terveinä päivinä iloita kaikesta.
- Olen kiitollinen suuresta ja ihanasta ystäväpiiristä - ja yritän olla kaikkiin enemmän yhteyksissä! Kiitokset ystävät kivasta illasta :)






- Olen kiitollinen perheenjäsenistä, joita minulle on suotu monta.
Lista jatkuisi loputtomiin. Toivottavasti viikko on kulunut itse kullakin parhaissa mahdollisissa merkeissä!

               Kevennykseksi kuva kesältä 2009, Danny ja ystävättäreni :D



Millaisista asioista sinä olet erityisen kiitollinen? Ja mitä haluaisit vielä elämässäsi saavuttaa eli suuri unelmasi? Itse olen huomannut, että elämä on tuonut kokemusta ja arvomaailmani on erilainen kuin kymmenen vuotta sitten.




SHARE:

2 kommenttia

  1. Messut on aina kivoja! :) Siullahan on monta asiaa joista olla kiitollinen, tosi hyvä juttu! :) Hahaha, vähän ihana tuo viimeinen kevynnyskuva! :)Harvoin sitä pääsee tapaamaan konkarilaulajaa. ;)

    VastaaPoista
  2. Yksi tuttavani luuli,että kuvassa on uusi miesystäväni ja ihmetteli, että miten se on noin vanhan ottanut :D mutta tarkemmin kuvaa tarkasteltuaan huomasi tyypin olevan Danny :D

    VastaaPoista

Positiivinen kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos! ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Blog Design Created by pipdig